Itsenäisyyttä yhdessä

Taustalla soi Sibeliuksen Finlandia.

Minulle se on sykähdyttävin teos kautta Suomen historian. Ja uskallanpa väittää, että sellaisena se pysyykin. Sävellyksen tunnelataus on todella voimakas. Voin melkein nähdä, kuinka herra Sibelius on sitä tehnyt otsa rypyssä, kasvot punoittaen, kovalla voimalla nuotteja kirjoittaen, tuoden esille Suomen poliittista tilannetta omalla tavallaan. Välillä mieleen on tullut kaikki se kauneus, mitä Suomesta löytyy. Silloin käsi on keventynyt kirjoittamaan tunteikkaita säveliä luonnosta ja toivosta, joka kansan mielessä on elänyt -unelma omasta, vapaasta maasta, jossa on hyvä elää.

Itsenäisyyspäivä pysäyttää aina. Ajattelemaan.

Ajattelemaan sitä, mitä kaikkea tämä merkitsee. Minulle. Meille. Maailmalle. Sitä, millä työllä itsenäisyys on saatu. Miten suurien, liian suurien alkuselkkauksien jälkeen raakuudet saatiin loppumaan. Miten valtava, inhimillisesti ajateltuna liian suuri vihollinen tarvittiin, jotta ymmärrettiin taistella sen tärkeimmän yhteisen asian puolesta, yhtenä rintamana. Veljinä. Siskoina. Miten kova hinta jouduttiin antamaan itsenäisyyden vuoksi. Miten kovalla työllä ja sisulla pieni, köyhä maa jälleenrakennettiin. Kuinka elettiin pitkään pelokkaana ennalta-arvaamattoman naapurin kyljessä. Peläten, joka päivä. Miten viisaat johtajat maallamme on ollut. Miten mielissä pysyi kansalaisten hyvinvointi ja sen lisääminen. Tavoite puhaltaa yhteen hiileen, pitää huoli omasta maasta. Itsenäisyydestä.

Tämä päivä täällä Englannissa, kaukana kotoa, on ollut haikea. Tavallinen työpäivä, eikä erityiseen juhlimiseen ole sairastamisen vuoksi ollut energiaa. Ajatukseni ovat kuitenkin olleet kotimaassa, itsenäisyydessä, veteraaneissa, jälleenrakentajissa. Niissä tapahtumissa, mitä itsenäisyytemme aikana on sattunut. Päällimmäisenä kuitenkin kiitollisuus kaikesta siitä, mitä meillä on. Kiitollisuus niitä ihmisiä, sankareita kohtaan, jotka ovat tämän meille mahdollistaneet.

Oi, nouse, Suomi, nosta korkealle,
Pääs' seppelöimä suurten muistojen.
Oi, nouse, Suomi, näytit maailmalle,
Sa että karkoitit orjuuden,
Ja ettet taipunut sa sorron alle,
On aamus' alkanut, synnyinmaa.
V.A.Koskenniemi, 1940

Sisimmästäni nousee toive kaikille suomalaisille: Pidetään yhtä. Se on kaikkein tärkeintä. Emmehän halua rikkoa sitä, mitä vanhempamme, isovanhempamme ja isoisovanhempamme ovat meille rakentaneet.

Tässä vielä linkki Finlandia-hymniin, ilta- tai aamupalaksi.

Myyjäistalkoissa

Viime viikonloppuna olin Nooran kanssa Suomalaisella Merimieskirkolla talkoilemassa joulumyyjäisissä. Talkoolaisina yövyimme kirkolla ja salin lattia olikin oivallinen nukkumapaikka raskaiden päivien jälkeen. :) Perjantaina emme omista töistä ehtineet kuin nukkumapaikkojen jakoon, mutta lauantaina tehtiin töitä yli kellonympärys ja sunnuntainakin iltapäivälle. Sen jälkeen piti näiden aupairien lähteä valmistautumaan uuteen työviikkoon. Eniten myyjäiset vaativat itseltä henkistä kapasiteettia, sillä kun Briteissä ollaan, englantiahan täällä olisi puhuttava. Ja tuhansien myyjäisvieraiden joukossa englanninpuhujia löytyi. Lauantai aamuna olisi tehnyt mieli poistua takavasemmalle ennen ovien avaamista, kun pienoinen paniikki oli ottamassa vallan. Ja kyllä - jännitän edelleen välillä valtavasti tilainteita, joissa pitää käyttää englantia. Varsinkin, jos koen, että kieli pitäisi todella olla hallussa, edes kohtuullisesti.

Siskon kanssa on hyvä olla :)

Mutta kannatti jäädä! Vaikka välillä hakkasinkin päätä seinään, ja hävetti kovasti kielitaidon vuoksi, oli viikonloppu myös antoisa ja hauska kokemus. Lauantaiaamun aloitin lohikeiton keittämisen apukokin paikalta. Kirkon kapasiteetti oli todella koetuksella valtavan väkimäärän vuoksi, mikä vaikutti myös ruuanlaittoon. Siitä huolimatta soppa valmistui ajoissa ja oikein hyvää siitä tuli.:) Loppupäiväksi siirryin täyttelemään tavarahyllyjä. Hommaa oli, sillä lauantain n. 5000 myyjäisvierasta  saivat hyllyt tehokkaasti tyhjennettyä. Sunnuntain olin sitten kahvilassa kaverina. Kyllä tekivät karjalanpiirakat ja tuoreet korvapuustit kauppansa.

Kadulla olevasta kojusta sai mm. lohikeittoa ja porohodareita.

Kirkolla oli ihanan jouluinen tunnelma. Jouluvaloja, joululauluja, hymyileviä ihmisiä, joulukahvila, grilli. Joulupukki ja Muumipeikko olivat paikalla ja lapsillekin ulkona omaa toimintaa. Asiakkaat olivat hyvällä tuulella ja myyjäiset saivat paljon hyvää palautetta.

Samalla kadulla sijaitsee myös Norjan kirkko, joten kadulle kirkkojen välille oli pystytetty viikonlopuksi The Scandinavian Christmas Market. Talkoilun aikana emme sinne ehtineet, mutta sunnuntaina pois lähtiessä kävimme pyörähtämässä siellä sekä myös Norjan kirkon myyjäisissä. Hyvä meininki oli molemmissa. Ennen kotiin menoa pieni vielä hengähdystauko keskustassa NordicBakery Cafessa. Ruisleipää ja kylmäsavulohta, nam!

Scandinavian Marketissa olo mahtava porukka luomassa tunnelmaa!

Glögin ja pipareiden lisäksi myyjäisistä tarttui mukaan myös roimasti joulumieltä. Ja sehän ei haittaa, sillä joulu jo kolkuttelee niin lähellä! :)

Väsynyttä arkea

Huh, viikko on lopuillaan. Tämän aupairin olotila on tällä hetkellä hyvin, hyvin väsynyt. On ollut sitä koko viikon. Nuoremman pojan kanssa on ollut hieman tottelemattomuusongelmia, mikä tietysti syö itseltä paljon fiilistä. Kokeneenakin lastenhoitajana epäilee omia taitojaan lasten kanssa. Mitä teen väärin, miten minun pitää reagoida, vaadinko lapsilta liikaa vai katsonko liikaa läpi sormien, mitkä ongelmat ovat minun aiheuttamia. Varmasti nämä ovat asioita, joita jokainen aupair ja lastenhoitaja miettii näissä tilanteissa. Itseluottamus meinaa välillä olla aika vähissä.

Onneksi on perjantai. Ja tämä aamukin oli ihan kohtalainen. Kaiken kaikkiaan lasten kanssa on kuitenkin helpompaa kuin esim. kuukausi sitten. Etenkin vanhempi poika, jonka kanssa taisteltiin alussa pitkään, on nyt hyvinkin helppo. Jos nuorempi jättää hänet rauhaan. ;) Kait tämä on sitä tavallista tolskausta lasten kanssa.

Lapsilla on ollut nyt parin viikon pelaamis- ja tv:n katselukielto edellisistä tottelemattomuuksista. On ollut mahtavaa nähdä, että he pärjäävät oikein hyvin ilman laitteitakin. Alkuun se oli hankalaa ja energia suunnattiin ihan vääriin asioihin, mutta nyt he enää harvoin valittavat tylsyyttä. Leikkiminen ja lukeminen vievät suurimman osan heidän vapaa-ajastaan. Ihan mahtava juttu! Itse tykkään kyllä tästä paljon enemmän, mutta kuten aina, asioilla on kaksi puolta. Minulle nämä lakot teettävät lisää työtä, sillä en ehdi hoitaa kotiaskareita samaa tahtia kuin aikaisemmin. Tälläkin hetkellä iso läjä vaatteita odottaa silittämistä ja keittiö siivoamista. Voi kuulostaa pieneltä jutulta, mutta näistähän ei makseta ekstraa. Eikä vanhemmat hoksaa edes ajatella tällaisia näkökulmia.

Arvon lukijat, pahoittelut tästä avautumisesta, mutta olenhan luvannut kertoa nimenomaan aupairin arjesta - sekä hyvistä että huonoista fiiliksistä.;) Onneksi arjen voi aina katkaista viikonloppuisin. Tänäkin iltana töiden jälkeen hyppään Lontooseen vievään junaan ja pikkujouluilen koko viikonlopun.:)

Ja hei, enää kuukausi jouluun! Tunnelmallista ensimmäistä adventtia!

Tällaisessa ympäristössä täällä odotellaan joulua. Tämän päivän auringonpaiste piristi mieltä kovasti.

Kuva-arvoitus: Löydätkö kuvasta jotain elollista? Koirahan siellä tyytyväisenä makaa patterin ja pehmolelujen lämmössä.. Lasten kanssa fiilikset vaihtelevat lattiasta kattoon,mutta onneksi näitä hyviä hetkiä on pääsääntöisesti enemmän. :)

Vieraita Suomesta

Ihan parhaita täällä on ne hetket, kun saa viettää aikaa tuttujen ihmisten kanssa - harvinaista herkkua! Sain ensimmäiset Suomi-vieraat viime kuun lopussa, kun kesäkämppikseni Marketta ja Anna-sisko tulivat viettämään viikonloppua Englantiin. Torstai-iltana istahdin bussin kyytiin hakemaan matkalaisia Heatrowlta tänne minun perheeseen. Kyynel, jos toinenkin vierähti, kun sai nähdä rakkaita ihmisiä pitkästä aikaan!

Minulla oli työviikko kesken ja lapsilla vielä lomakin, joten tytöt pääsivät kunnolla näkemään arkeani täällä. Sekä vanhemmat että pojat olivat mielissään mahtavista vieraista! Pitkään vierailun jälkeenkin sain kuulla pojilta juttuja ja vastailla kysymyksiin Marketasta ja Annasta. Ihan mahtavaa, että pystyn tarvittaessa majoittamaan tänne kaverin tai kaksi. On mukava saada näyttää myös omaa elinympäristöä ja arkea muille.

Lontoon-junaan istahdettiin lauantai-aamuna ja seuraan liittyi myös Noora-sisko Lontoon toiselta puolelta. Alkajaisiksi käytiin syömässä kuppilassa oikea English Breakfast. Olihan se hyvää, mutta turhan raskasta (pekonia, makkaraa, paistettuja kananmunia, papuja tomaattikastikkeessa, toasteja yms.). Kannattaa kuitenkin testata, jos täällä päin liikutte, ja haluatte jotain hyvin englantilaista. Viikonloppuun kuului tavallinen turistikierros, käppäilyä keskustassa, vähän shoppailua ja päästiinpä kannustamaan myös katulätkäporukkaa, joka laittoi kiekkoa liikkeelle rullaluistimet jalassa Royal Albert Hall'n edustalla. Perinteisesti Lontoon-reissuihin kuuluu myös ravintoloiden etsiskelyä liian nälkäisenä. Vaihtoehtoja on liikaa, joten sen oikean löytäminen on haastavaa. (Jos jollain on jotain hyviä ravintolavinkkejä Lontoosta, niin saa kertoa.)

Kuten näkyy, on siinä syömistä. :)

Kuvien katsominen on aina hauskaa!

Näin ihanaa meillä oli!

Päivät vietettiin fiiliksen mukaan. Tärkeintä oli yhdessä olo, ei nähtävyyksien perässä juokseminen. Sunnuntaina meitä olikin yhtäkkiä iso suomi-tyttöjen joukko koolla, kun mukaan tuli myös serkku ystävänsä kanssa ja meidän aupair-kaveri. Hyviä juttuja ja naurua riitti.

Päästiin karuselliin, WUHUU!!

Viikonloppu oli ihan mahtava Suomi-kylpy! Kiitos Anna ja Marketta, kun tulitte tänne saakka meitä katsomaan. <3 Kiitos myös kaikille muille mukana olleille. Minä ainakin nautin. :)

3 kuukauden jälkeen

Pitkähkön blogitauon jälkeen on aika kertoilla kuulumisia täältä Englannista.

Olen ollut täällä nyt 3 kuukautta. Hullua! Siinä ajassa on ehtinyt hyvin asettua ja elämä perheen kanssa on jo aika vaivatonta. Minä olen tottunut perheen tapoihin ja he vastaavasti minun tyyliin tehdä asioita ja elää elämää. Tuntuu hyvälle.

Sää on muuttunut kylmäksi. Lämpötila nousee harvoin päälle 10 asteen. Suomalaistenhan luulisi olevan tottuneen kylmään, mutta minä ainakin olin ensimmäisten joukossa vetämässä kevyttoppatakkia päälle. Ja kovasti harmittaa, että jätin muut talvivaatteet Suomeen. Tämä kosteus on niin mieletöntä, että 5 asteen lämpötila ei tunnu kovinkaan kivalta. Siihen kun lisätään tuuli ja viima, niin kyllä minä ainakin tutisen.

Tällä viikolla yhtenä aamuna oli ensimmäisen - ja toistaiseksi ainoan - kerran pakkasta muutama aste. Kuurainen maa ja auringon paiste, miten kaunista olikaan. Sen kunniaksi teinkin pitkän kävelylenkin hymyssä suin.

Nyt vietän pitkästä aikaa kokonaisen viikonlopun täällä kotona Beaconsfieldissä. Edellinen kerta oli lokakuun alkupuolella. Ja silloinkin Noora oli täällä kyläilemässä. :) Yleensä viikonloppuisin on tarve lähteä käymään jossain, mutta olen odottanut tätä kotona oleskelua hyvillä fiiliksillä. Rauhoittuminen on siis tarpeen tällä hetkellä. Ihanaa nukkua kunnon yöunet, viettää rauhallinen, pitkä aamu. Edetä päivä ilman etukäteissuunnitelmia. Fiiliksen mukaan.

Sainkin vihdoin tänään aikaiseksi lähteä käymään viereisessä pikkukaupungissa, High Wycombessa. Kaupunkiin on alle 10 km täältä ja se on meitä lähin shoppailupaikka. Kaupunki vaikuttikin oikeen eläväiseltä ja viihtyisältä paikalta. Positiivinen yllätys.:) Ehkä lähden sinne jouluostoksille.

Elämä siis sujuu täällä oikein mukavasti. Sopivasti arkea ja juhlaa. Nyt ennen joulua kaikille viikonlopuille on paljon mukavaa tekemistä; joulumyyjäiset, pikkujouluja, jouluostoksia ja ainakin yksi joulukonsertti. Odotan innolla kaikkia kokemuksia ja kohtaamisia.

Thames eräällä Lontoon reissulla kuvattuna.

Nauttikaa lumesta siellä Suomessa.
Elämä on rikasta. :)

Hyvän mielen sunnuntai

Tänään minulla oli työpäivä. Poikkeuksellinen sunnuntai siis. Etukäteen ajateltuna työpäivä viikonloppuna ei yleensä suuremmin houkuta. Niin kuin ei nytkään. Mutta onneksi päivät voivat yllättää. :)

Heräsin aamulla pääkipuun, migreeni teki tuloaan. Säikähdin, sillä ajatus töistä migreenissä tuntui luotaantyöntävältä. Katse kellon - huh, se on vasta kahdeksan. Ei muuta kuin lääkettä naamariin, pieni aamupala verensokeria kohottamaan ja unia jatkamaan märkä, kylmä rätti otsalla. Tämä kaikki onneksi riitti migreenin karkottamiseen. Mieli oli levollinen ja hyvä noustessani ylös lähempänä puolta päivää. Tältä osin 1-0, Laura vs Migreeni.

Host-äidillä oli kyläilemässä perhetuttu, miellyttävä vanhempi herra, ilmeisesti Venäjän rajamailta kotoisin. Historia hänellä kuuletti olevan hallussa. Ensimmäiseksi hän kysyi minulta, että osaanko puhua ruotsia. Hämmästyin kysymystä hieman, sillä ei täällä ihmiset yleensä tiedä, että me suomalaiset opiskellaan koulussa ruotsia. Hän kuitenkin ehti heti selittämään, että Suomella ja Ruotsillahan on pitkä historia ja Suomihan on kaksikielinen edelleen. Mannerheimista hän myös jotain mainitsi, mutta siihen loppui minun kielitaitoni historian osalta.:) Hauska kuitenkin törmätä ihmiseen, joka tietää Suomesta enemmänkin, kuin että siellä on talvella lunta ja aina kylmä. Herra oli niin hyväntahtoinen ja ystävällinen, että hyvä mieli minussa vaan lisääntyi.

Työpäiväni alkoi vasta yhden jälkeen. Lapset olivat hyväntuulisia ja viikonlopun kunniaksi saivat pelata enemmän kuin tavallisesti arkena minun kanssani. (Tavallisesti olen se tylsä ja ärsyttävä aupairi, joka pakottaa ne pois telkkarin äärestä ja pelikoneilta tekemään kotiläksyjä yms.) Välillä pelasimme Unoa ja kokosimme palapelejä. Ja voi sitä hymyä ja riemunkiljahduksia, kun sanoin että voisin tehdä välipalaksi lättyjä! Sain toiselta pojalta jopa halauksen siitä hyvästä. <3 Opin myös uusia asioita pancakesta. Ensinnäkin, että se on kuulemma parasta Nutellan kanssa. Ja todella, se oli ihan törkeän hyvää. Omaani lisäsin mandariinia kaikkea sitä makeaa raikastamaan, ja oih, oli kyllä niin hyvää. Toiseksi, opin, mikä on Pancake Day. Pojat olivat pudota penkiltä, kun sanoin, etten tiedä mikä se on. Tein sitten vähän taustatyötä ja selvisi, että se on ilmeisesti sama kuin meillä laskiaistiistai. Täällä silloin syödään pullien sijasta lettuja. Kuulemma aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi ja päivälliseksi. Huh, sanon minä.



Kun kerran nyt olin töissä ja minulla oli ylimääräistä aikaa poikien tehdessä omia juttuja (pelatessa),  päätin helpottaa ensi viikon työkuormaani. Silitin ja pesin lasten vaatteita, siivosin keittiön. Otin esille jopa neulaa ja lankaa, ja korjasin rikkinäiset kouluhousut. Parsiminen on ihan uus juttu mulle. Ennen tätä syksyä en ole kovinkaan monesti sitä joutunut tekemään, mutta nyt se on tullut hyvinkin tutuksi. Reikien paikkausta ja nimilappujen ompelua vaatteisiin. Kädenjälki ei ole mitään kauneinta, mutta lienee pääasia, että vaatteet pysyvät koossa. Lapset eivät onneksi ole kovin tarkkoja. ;)




Kahdeksalta hostmama tuli kotiin ja pääsin vapaalle. Teekupponen käteen ja skype-puhelu siskoille. On niin mukava aina kuulla kuulumisia kotoa ja läheisiltä ihmisiltä. Ja kovasti odottelen, josko siskot (ja veljet) pääsisivät täällä vierailemaan. <3

Tämä oli hyvä päivä. Hyvin tavallinen, mutta silti erityinen. Hyvän mielen sunnuntai.
Oikein hyväntuulista ja mukavaa viikkoa sinulle ja minulle!

Siellä missä on meri - Brighton ja Worthing

Ajatuksissani palaan reilun viikon takaiselle reissulleni Brightoniin ja Worthingiin. Hymy nousee kasvoille, näen turkoosin meren, jota jatkuu silmänkantamattomiin, kuulen puheenpulpatuksen, naurua, syvällisiä keskusteluita.

M E R I
Mitä kaikkea se minulle onkaan! Ensimmäiseksi Brightoniin saavuttuani suuntasimmekin meren rantaan. Ah sitä ihanuutta ja vapauden tunnetta meren äärellä! Se on vain jotain mieletöntä, sanoinkuvaamatonta. Täällä Beaconsfieldissähän ei löydy vettä muualta kuin hanasta, joten kaipuu veden äärelle on suuri. Siinä, sinisen meren lyödessä aaltoja rantaan, on helppo olla, helppo hengittää. Kuunnella veden ääntä, antaa ajatusten kulkea aaltojen mukana. Katsella kalastajia, jotka kerta toisensa jälkeen nostavat maalle aivan jotain muuta kuin kaloja.

Brighton

Lauantaina Brigtonissa sää oli mielenkiintoinen. Vesisadetta, aurinkoa, tuulta, uskomattoman kauniita pilviä, sateenkaari.

Lauantain olimme Brightonissa tyttöporukalla, siskon ja serkun kanssa. Jutun juurta ei tarvinnut keksiä, siitä ei todellakaan ollut pulaa. Nähtävyydet, kaupat ja kaupungin tutkistelu jäi toissijaiseksi, sillä meillä oli toisemme, kokemuksemme ja meri. Täydellinen päivä.

Seuralaiseni.

Sateenvarjon alta.

Päivän vaihtuessa illaksi siirryimme autolla 15 min länteen, Worthingiin, serkkuni ja hänen miehensä luokse. Meri ei loppunut Worthingissakaan. Kaupunki oli kerta kaikkiaan ihastuttava. Sopivan kokoinen, lämminhenkinen, kaunis. Saimme nauttia kaupungista vielä koko aurinkoisen sunnuntainkin. Ja poikkesimmepa ostamaan myös käsintehtyä gelatoa. Chocolate-rose, niin hyvää!

Worthing

Viikonloppu oli täydellinen. Voimaannuttava. Isäntäpariskunta oli ihastuttava ja sydämellinen. Meitä pidettiin niin hyvänä ja oltiin niin vieraanvaraisia, että melkein hävettää.. :) Kiitos viikonlopusta! <3

Serkkutytön tuomat Suomi-tuliaiset. Nam! :)

Lontoota, vieraita, vertaistukea

Aikaa on kulunut taas viimeisestä postauksesta. Elämä on ollut niin kiireistä täällä. ;)

Toissa viikko oli täällä perheessä erittäin haastava ja tarvitsin todellisen hengähdystauon tästä ympäristöstä. Sopivasti sunnuntaina olikin Merimieskirkolla suomalaisten au pairien tapaaminen, jonne olin jo alkusyksystä päättänyt mennä. Tapaaminen järjestetään siellä kerran kuussa. Oli mukava päästä jakamaan kokemuksia au pair -elämästä. Oli helpottavaa myös itselle, kun sai purettua ja kerrottua omia hankalia asioita, mitä perheessä on tullut. Oli tärkeää huomata, että myös täällä on ihmisiä, jotka haluavat auttaa ja tarjoavat juttuseuraa tarvittaessa. Kiitos tästä työstä Merimieskirkolle! Ja tervetuloa mukaan kaikki au pairit!

Kävin tutustumassa Kensington Palaceen ja Gardensiin Lontoon-reissulla. Palatsi on toiminut kuninkaallisten asuinpaikkana jo 1600-luvulta lähtien. Tällä hetkellä siellä asuu mm. William ja Kate.

Kensington Gardensin lammen asukkeja

Oi, mikä suuri nautinto oli syödä korvapuustia ja karjalanpiirakkaa kirkolla!

Westfield Stratford City -kauppakeskus. Täältä löytyy sellaiset reilut 300 liikettä. Väkeä oli ihan riittävästi sunnuntaina. :) Tilaa kuitenkin oli. Ehdottomasti menen mieluummin shoppaileen tuonne, mitä Oxford Streetille.

Lontoo-viikonlopun jälkeen oli taas ihan uudet voimat aloittaa uusi viikko. Maanantaina sain vieraan, kun siskoni tuli tänne Beaconsfieldiin. Ensimmäinen tuttu ihminen, jonka tapasin yli kuuden viikon jälkeen. Tunne oli tietysti ihan mahtava! Ja on edelleen. Maanantaista torstaihin saimme olla yhdessä ja jakaa kokemuksia ja elämää. Oi, miten osaakin taas arvostaa sitä, että on vieressä ihminen, jolle voi kertoa fiiliksistä ja arkipäiväisistäkin jutuista. Pojat olivat myös hyvin innoissaan Lauran siskosta. Sain moneen kertaan luetella heille perheenjäsenten nimiä ja syntymäaikoja, serkkujen lukumäärää yms. kiinnostavaa. :))

Maanantain sain tavata myös perheen aikaisemman au pairin. Hän tuli hakemaan täältä omia tavaroitaan ja autoaan loman jälkeen. Tilanne oli "hieman" jännittynyt, etenkin minun osalta, sillä olin yksin lasten kanssa kotona, eikä keskustelutaitoni ole vielä kovin huikeaa englanniksi. Oli kuitenkin mahtavaa tavata ihminen, joka tuntee perheen paljon paremmin kuin minä ja on ollut samassa tilanteessa. Vertaistukea parhaimmillaan. Sain paljon varmuutta omaan tekemiseeni ja vahvistuksen siihen, että asiat ovat suunnilleen ennallaan, niin hyvässä kuin pahassakin, vaikka olen tullut uutena taloon. Sitä kun tahtoo välillä epäillä ongelmien aiheuttajaksi itseään. "I really know what you mean" - oli niiin helpottavaa kuulla se monen asian yhteydessä.

Liljat piristävät arkipäivää keittiön ikkunalaudalla.

 Alkuviikosta sain kerrottua host-vanhemmille omia mietteitä toisen pojan koulupoissaoloihin liittyen sekä muista ongelmista lasten kanssa. Olen kokenut, että minulle on sälytetty liian suuri vastuu pojan oireiden seuraamisessa ja kouluun huolehtimisessa. Sairastelua on kuitenkin jatkunut jo lähes koko aika, kun olen täällä ollut. Mielestäni vanhempien on aika ottaa vastuu, joka heille kuuluu ja selvittää pojan ongelmat. Vanhemmat kuuntelivat minua ja keskustelivat asioista lasten kanssa. Pelaamista ja ohjelmien katsomista rajoitettiin entisestään. Loppuviikko olikin sitten helpompi kuin vielä kertaakaan aikaisemmin. Molemmat kävivät koulussa mukisematta ja korvat olivat paljon herkemmät minulle. Toivon, että tämä sama jatkuu tästä eteen päin ja hankalat päivät rajoittuisivat vaikka siihen yhteen päivään viikossa. ;) Yli seitsemän viikkoa jo oltu täällä, joten eiköhän ne alkuvaikeudet ole pikku hiljaa taputeltu. :)

Aurinkoista lokakuuta! Toivon  todella, että sitä riittää sinne Suomeenkin.

Reilu kuukausi reissussa

Edellisestä postauksesta onkin vierähtänyt hetkinen. Tarkoituksena oli kirjoittaa ajatuksia ensimmäisen kuukauden jälkeen jo reilu viikko sitten. Noo, joskus käy näin. Korjataan tilanne nyt.

Host-perhe 

Kuukauden aikana on ehtinyt jo hyvin tutustua ja tottua perheeseen. Minut on otettu kivasti vastaan täällä. Töissä olen töissä ja vapaa-ajalla saan tehdä mitä huvittaa. Toki toivomista olisi selkeämpien työaikojen kanssa.

Haastetta on ensimmäisen kuukauden aikana tuonut vanhemman pojan sairastelut, mikä tietysti vaatii aupairilta joustamista. Nuoremmalla pojalla on tullut nyt uudelleen testausvaihe. Joka aamu tapellaan aamupalasta, pukemisesta ja kouluun lähdöstä. Ne, jotka minua vähänkin tuntevat, voivat kuvitella miten äärimmilleen hermot välillä kiristyvät. Lastenhoito ei ole tällä hetkellä erityisen helppoa (jos se nyt on sitä koskaan).:)

Ruoka

Shokki. Se, miten lapset (ja minä) syövät. Valmistan lapsille dinnerin joka ilta. Lapset ovat erittäin nirsoja ja minun täytyy kysyä heiltä joka päivä, mitä he haluavat syödä. Pääsääntöisesti olen voinut tehdä heille saman ruuan, mutta jos he haluavat eri ruokia, minä toteutan toiveet. Kalapuikot, chicken fingers, erilaiset makkarat kera pastan, riisin, keitettyjen perunoiden tai ranskalaisten ovat olleet koko ajan ruokalistalla. Ja perjantai-pitsa. Normaalia kotiruokaa en voi heille tehdä. Kerran erehdyin tekemään tavallisen jauhelihakastikkeen. Molemmat jättivät sen syömättä. 

Tämän lisäksi he syövät harvoin koulun maksullista ruokaa, joten myös lounas on mitä on. Sandwich, erilaisia snacksejä (jogurttia, patukoita, keksejä), hedelmä. Toivon todella, että tämä kulttuuri ei ikinä tartu minuun.

Sää

Ei valittamista sään suhteen.:) Heti alkuun lämpötila pysytteli useamman viikon ajan lähellä 25 astetta ja useampia 30 asteen hellepäiviäkin täällä on ollut. Pari viimeistä viikkoa on ollut epävakaista. Harmaata, sadetta, välillä auringon paistetta ja hyvinkin lämmintä. Nyt kuitenkin huomaa, että syksy alkaa pikku hiljaa saapumaan. Lämpötilan pitäisi kuitenkin vielä pysytellä 20 asteen tuntumassa.

Kieli

Päivä päivältä parempaan suuntaan, luonnollisesti, mutta jippii-huutoja ei vielä voi päästellä. Suurin ilon aihe kielen osalta on se, että ymmärrän host-isääkin välillä ilman, että hänen tarvii toistaa asiaa kolmea kertaa uudelleen. Toinen mahtava juttu on se, että häpeä heikosta kielitaidosta on poistumassa. Rohkeasti sanon, jos juttu menee minulta ohi. Sen myöntäminen ei herätä minussa enää joka kerta epämiellyttävää tunnetta. Monet kerrat olen nauranut itselleni, tai ollaan naurettu yhdessä keskustelukumppanin kanssa.

Kielikoulun aloitin pari viikkoa sitten. Luokka on mukava ja opettaja erittäin miellyttävä englantilainen miekkonen, brittihuumorilla varustettu tietysti. :) Kurssin taso on minulle pikkasen liian haastava, mutta toistaiseksi olen räpiköinyt mukana.

Reissut

Viikonloppureissut ovat tähän mennessä suuntautuneet yhtä ja samaa raidetta pitkin - Lontooseen, Lontooseen, Lontooseen. Reissut olen tehnyt ilman suurempia suunnitelmia, fiiliksen mukaan, rentoutuen. Ekalla reissulla yövyin Suomalaisella Merimieskirkolla, kävin National Galleryssa, istuskelin Trafalqarin aukiolla, käveleskelin Lontoon katuja, nautin tunnelmasta. Toisella reissulla pyörähdys Oxford Streetilla, oleskelua auringon paisteessa Green Parkissa, Buckinghamin palatsin tsekkaus, käppäilyä Thamesin vartta pitkin. Parin viikon takaisella reissulla suunnistin Oxford Streetille ihan kunnolla shoppailemaan. Shoppailujen jälkeen hyvää japanilaista ruokaa Wasabista ja Green Parkiin syömään. Päivän päätteeksi suuntasin vielä Camden Townin omaperäistä tunnelmaa haistelemaan. Sinne täytyy palata paremmalla ajalla kunnon tutkimusretkelle. Ja ehkä käyn sitten soittamassa sitä pianoa, joka majailee Camden Marketissa.

Lontoossa on niin paljon nähtävää ja hienoja paikkoja, että siellä tulee varmasti vierailtua usein. Odotan kuitenkin innolla tulevia reissuja myös muualle: Brigtoniin, Oxfordiin, aina niin ihanaan Bathiin, vanhaan aupair-kaupunkiini Bristoliin. Toiveissa olisi myös käydä Skotlannissa ja Walesissa.

Kohtaamiset

Ensimmäinen kuukausi täällä on mennyt paljolti itsekseen ja perheen parissa. Tämän toisen kuukauden tavoitteena onkin tutustua uusiin ihmisiin ja saada uusia tuttavuuksia täältä lähialueelta. Muutamaan aupairiin olenkin poikien koulumatkoilla tutustunut, mutta vapaa-ajalla en ole vielä heidän kanssaan ollut. Ensi viikolle ollaan kuitenkin sovittu treffit kahvilaan.

Olen  joutunut jo lukemattomat kerrat small talkin uhriksi. Ei auta vaikka mitenkä yrittää näyttää hyvin suomalaiselta, ei toimi täällä. :D Myös neuvoa täällä kysytään paljon helpommin, kuin Suomessa. Ihmiset ovat olleet todella ystävällisiä ja ovat kiinnostuneita siitä, mistä olen kotoisen, mitä teen, miten olen viihtynyt. En ole siis vielä törmännyt Brexit-kannattajiin.;)

Eilisen aamun ylläri keittiön pöydällä. :)

Huhhuh, tulipas pitkä teksti. Täytyy alkaa kertoileen kuulumisia useammin, jotta jutut eivät karkaa näin pitkiksi.

Pohdiskelua ikävöimisestä

Eksyin jo toista kertaa selailemaan lentoja Suomeen. Jouluksi siis. Ajatukset alkavat kulkea tuttuja teitä ja maisemia, tuttujen ja rakkaiden ihmisten luokse. Mietin, mitä teen ensimmäiseksi, kun tulen Suomeen. Menenkö pyörähtämään Oulussa, vai tilaanko kyydin suoraan kotiinkotiin. Valitsenko sittenkin aluksi parhaimman ruokapaikan. Ulkosauna tekisi myös varmasti terää.

Koti-ikävää. Välillä se iskee, jysähtää voimalla päälle. Välillä se hiipii hiljaa, haikean kauniisti, niin että voi hymyillä pikkuisen, kaihoisasti. Lähetän viestin jollekin läheiselle. Saan vastauksen. Huomaan, että yksinäisyyden tunne ja koti-ikävä hälvenevät vähitellen.

Mitä ikävöin Suomesta? Vettä, puhdasta vettä. Järviä. Merta.

Mahtavien ihmisten kanssa järjestettyjä tapahtumia. Päähänpistoja ystävien kanssa.

Notski-iltoja kotona isolla porukalla.

Lenkkipolkuani Oulussa, joen varrella.

Läheisiä ja ystäviä. Huoletonta kesää. Muutama mainitakseni.

Onnekseni en koe kuitenkaan olevani kovin ikävöivää tyyppiä. Siltä osin pääsen helpolla täällä vieraalla maalla. Pitää kuitenkin osata ikävöidä silleen sopivasti. Ikävä kertoo siitä, että on onnistunut luomaan joitain hyviä ja merkittäviä ihmissuhteita. Se kertoo myös siitä, että jotkut paikat ovat hyvin tärkeitä.

Ystävät ja kotiväki ovat saaneet monet ääniviestit ja Skype-puhelut minulta milloin mistäkin tunnelmista. Ensimmäisten kolmen viikon aikana ne eivät varmastikaan olleet pelkästään positiivisia. 10-12 tunnin työpäiviä vieraalla kielellä ja vieraassa kulttuurissa ei aina pystynyt ottamaan positiivisena elämyksenä. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että ympärilläni on niin monia läheisiä ihmisiä, joiden kanssa voin jakaa sekä huonot että hyvät asiat. Ja kaiken siltä väliltä.

Välillä mieleeni putkahtaa sukulaiseni kertomukset siitä ajasta, kun hän oli aupairina täällä. Kännyköitä ei ollut ja kotipuhelinta ei aina ollut mahdollista käyttää. Ja aupairien oikeudet eivät todellakaan olleet vielä sillä tasolla, mitä nykyään. Punaiset puhelinkopit tulivat varmasti tutuksi sinä aikana. Ja niin idylliseltä kuin se kuulostaakin, sitä se ei varmaan monestikaan ollut. Nykyään puhelin kulkee netteineen mukana kaikkialla, löytyy suomalaista liittymää, enkkuliittymää, Skype, WhatsApp, koko somen kirjo. Helppoa tämä aupaireilu siinä mielessä nykyään.

Mahtavaa, jos olet jaksanut lukea tätä hajanaista ja poukkoilevaa ajatuksenjuoksuani näin pitkälle. Pienet aplodit siitä sinulle! :) Vielä kerrottavana on yksi asia:

Pari viikkoa sitten sain kuulla mahtavan uutisen: pikkusiskoni tulee myös tänne Englantiin aupairiksi vielä tämän kuun aikana! Eikä välimatkakaan tule olemaan kovinkaan pitkä, vajaa tunti autolla. Odotan innolla, että pääsen rakkaan siskon kanssa yhdessä ihmettelemään tätä maata ja valloittamaan uusia nähtävyyksiä, kaupunkeja ja kyliä, jakamaan kokemuksia. Koti-ikäväkin vaivaa silloin varmasti vielä harvemmin. :)

-Laura

Arkeen pyrkimistä

Hui, reilut kaksi viikkoa olen jo ehtinyt olla täällä. Arki alkaa pikku hiljaa löytämään raiteilleen, vaikka paljon on vielä totuttelua ja oppimista perheen kanssa.

Ensimmäiset viikot täällä ovat olleet työntäyteisiä, sillä lapset ovat nyt kesälomalla. Täällä Briteissä koulujen lomat ja lukuvuosi menevät täysin eri tavalla kuin meillä Suomessa. Lomia täällä on useammin ja lukuvuosi on jaettu kolmeen osaan. Jokaisen jakson jälkeen on pitempi loma ja myös jakson puolessa välissä on muistaakseni viikon mittainen loma. Lasten koulu alkaa vasta 5. syyskuuta, joten vielä ensi viikko pitää tehdää pitkää päivää. Työtunteja kertyy nyt ensimmäisinä viikkoina n. 50 h per viikko, normaalisti minulla on 35 viikkotuntia.

Näin isoilla tuntimäärillä ei pitänyt mun työt täällä alkaa, sillä lapset ovat täällä kesälomalla yleensä "lomakoulussa" eli päivän treenaamassa esim. jotain urheilulajia. Viime viikolla näillä pojilla oli jalkapallokerho joka päivä 10-15 ja tällä viikolla rugbya 10-14. Toinen pojista kuitenkin sairastui viime viikolla ja jouduin hoitamaan häntä koko päivät keskiviikosta lähtien. Aupairin arki tuli siis heti hyvinkin tutuksi: sopimuksessa olevat tunnit ovat  vain normi viikkoja varten, jos jotain erityistä sattuu, aupair joustaa. :) Noo, liksa on näiltä viikoilta parempaa.

Poikien vientireissulla.

Viime viikko meni lasten kanssa hyvin. Tutustumista puolin ja toisin pääsääntöisesti lautapelien ja ulkoilun merkeissä. Pojat olivat kilttejä ja tottelevaisia -vieraskoreutta näin aluksi. ;) Tämän viikon alku olikin sitten hyvin haasteellinen. Rajoja testattiin sen minkä ehdittiin. Tietokone, pelit ja televisio ovat - yllätys yllätys - pahimmat kiistan aiheet. Ja kun minulla sanasto ja kielitaito on rajallista, niin välillä tuntuu hyvinkin turhauttavalta. Lapset ovat myös hoksanneet käyttää hyväksi sitä, että en aina saa kunnolla ilmaistua heille asiaa. Jos täytyy hoitaa jokin tympeä asia, he esittävät etteivät ymmärrä, mitä pyydän. :) Kysyy välillä pitkää mieltä heidän kanssaan. Mutta sehän kuuluu tähän. :)

Pari viimeisitä päivää ovat olleet helpompia. Testailut ovat jääneet vähemmälle ja yhteinen sävel alkaa löytyä. Eilen siivottiin yhdessä poikien huone jo ensimmäisestä pyynnöstäni. :) Ja lautaset tuodaan tiskipöydälle ruokailun päätteeksi. Välillä ne on laitettu jopa tiskikoneeseen. Pikku hiljaa kohti normaalia arkea. En voi silti kieltää odottavani aikaa, kun koulu alkaa pojilla. Odotan sitä, että saan omaa aikaa muulloinkin kuin illalla seitsemän jälkeen. Ja että olen energisempi lasten kanssa. Ja että saan siivoilla omassa rauhassa.

Aurinko on tällä viikolla paistanut lähes koko ajan pilvettömältä taivaalta ja lämpötila on ollut päivittäin yli 25 astetta. Tuntuu ihan lämpimältä tottumattomalle. :)

Naapurin omenat ovat jo kovasti kypsyneet. Omenavarkaisiin?;)

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua! Minä ainakin aion nyt rentoutua, enkä laita edes herätyskelloa aamuksi soimaan. :)
- Laura

Miten tämä kieli toimii

Reilu viikko jo vierähtänyt uusissa maisemissa. Hyvin monenlaisia hetkiä on joukkoon mahtunut, kuten arvata saattaa. On aika kertoa kuluneista päivistä.

Viime viikon keskiviikkona hyvästelin Oulun aamu seitsemältä ja lennähdin Helsinkiin. Helsingissä oli hyvät oltavat odotella jatkolentoa Lontooseen. Uniputkikin osoittautui oikein toimivaksi ja tarpeelliseksi edellisyön vähäisten unien vuoksi. :) Jännitys nousi välillä lähes sietämättömäksi ja olin erittäin huollissani ja lähes paniikissa siitä, miten perhe ottaa vastaan heikon kielitasoni. Huoleni osoittautui onneksi turhaksi.

Pienen säätämisen jälkeen pääsin Gatwickin lentokentälle Heathrow'lle, jossa perheen äiti odotti minua. Kello oli jo paikallistakin aikaa lähemmäs kymmentä, kun pääsimme uuteen majapaikkaani (Suomessa kello on kaksi tuntia edellä), joten väsymys oli valtaisa. Pikainen talon esittely ja dinneri sille iltaa, sen jälkeen olinkin täysin valmis nukkumaan.

Muun perheen, eli molemmat pojat ja isän, tapasin seuraavana päivänä. Pojat olivat vähintäänkin yhtä jännittyneitä kuin minä, ja asiaa ei yhtään helpottanut se, että heidän uusi au pairinsa oli suu supussa lähes koko ajan. Yllättävän iso kynnys oli alkaa puhua lapsille. Ajattelin, että menetän heti alkuunsa auktoriteettini heidän kanssaan, kun en pysty puhumaan heille edes arkipäiväisiä asioita. Mutta eipä siinä auttanut, kuin pikku hiljaa alkaa puhumaan sitä mitä kykeni. Lapset ovat yllättävän kärsivällisiä ja ymmärtäväisiä. Vaikka tänään nuorempi pojista sanoikin, että et sinä kyllä ole kovin hyvä englannissa. :D Sen jälkeen, kun en tiennyt jotain tavallista sanaa.

Perheen isän kanssa kommunikointi on erittäin haastavaa. Aksentti on niin hankala minulle, että en meinaa saada sieltä irti edes helpoimpia sanoja. Todella rasittavaa ja hermoja raastavaa. Onneksi äidillä on hyvin selkeä aksentti ja hän osaa puhua minulle tarpeeksi yksinkertaisesti. Hän onkin pääsääntöisesti opastanut minua. Kaiken kaikkiaan minulla on kuitenkin hyvä fiilis siitä, että he eivät odota minulta enempää kuin mitä osaan. Vanhemmat ovat hyvin kannustavia kielen kanssa.

Viime viikon päivät menikin perheeseen ja ympäristöön tutustuessa sekä oppiessa talon tavoille. Lauantaina pyörähdettiin Lontoon puolella Uxbridgessa kaupoilla. Muuten olenkin toistaiseksi ollut täällä Beaconsfieldissä. Ensivaikutelma tästä kaupungista on se, että tämä on pieni, turvallisen tuntuinen ja ehkäpä ihan hyvätuloisten ihmisten asuttama (pihoilla nimittäin näkyy uusimmat Audit, Bemarit, maasturit, Porchet). Tutkimusretket ovat toistaiseksi jääneet aika lyhyiksi, sillä tällä viikolla alkoivat työt ja päivät ovat olleet täysiä. Töiden alkamisesta ja tämän viikon kuulumisista saatte lukea sitten seuraavassa postauksessa.

Täytyy kuitenkin sanoa, että olen onnellinen siitä, että huomenna on jo perjantai ja viikonloppu. Viikonloppuna on tarkoitus suunnata Lontooseen ainakin päiväselti. Aivojen tuuletus on reilun viikon jälkeen paikallaan. :)

Aurinkoista viikonloppua sinne Suomeen!
- Laura

Hieman minusta

Blogin alkuvaiheessa on aika kertoa hieman siitä, kuka täällä ruudun toisella puolen kirjoittelee. Uusille lukijoille ja tuttavuuksille uutta tietoa, vanhoille kertausta. :)

Kyseessä on siis 23-vuotias nuori nainen, joka tykkää keskutella ja analysoida asioita (etenkin itseään), nauttia luonnosta, juoda teetä, pelata lentopalloa, katsella merta (järvi ja jokikin käy), soittaa pianoa ja kuunnella musiikkia, kävellä kaupungilla, seurata urheilua, nauttia elämästä. Kukista, auringosta, kesäsateesta, pimeistä illoista, väreistä. Siinä muutama mainitakseni. Mukavuudenhaluisena ihmisenä haluan arkeni olevan sellaista, jossa todella viihdyn. Se on hyvin yksinkertaista, mutta sopii minulle.

Kesän olin taas vanhoissa hommissani kiinteistösihteerinä. Aikaisemmin tein niitä töitä melkein neljän vuoden ajan. Vuosi sitten, suoritettuani lukion töiden ohessa, muutin Oulusta Kuopioon opiskelemaan ammattikorkeakouluun liiketaloutta. Sinne palaan taas, kunhan teen ensin tämän reissun. Tutkintoa minulla ei vielä entuudestaan ole, sillä mahdollisuus olla työelämässä vei voiton opiskelusta muutamaksi vuodeksi.

Olen kotoisin pienen pienestä kunnasta Pohjois-Pohjanmaalta. Siellä vierähti lapsuus ja nuoruus, huolettomat vuoteni. Täysi-ikäisen paperit saatuani muutin Ouluun töiden perässä ja siellä vietin yli neljä vuotta - kaupungissa, jonne minun ei koskaan pitänyt muuttaa. Never say never. Vuosi sitten minulla oli pakottava tarve lähteä sieltä, mutta keväällä kesätöihin palatessani kaupunki olikin muuttunut oikeen viihtyisäksi ja kotoisaksi. Missä lienee syy? ;) Täytyy välillä lähteä kauas, jotta näkee lähelle, vai miten se meneekään...

Vaikka pidänkin tavallisesta arjesta ja rutiineista, olen hieman rauhaton sielu. Menojalka vipattaa milloin minnekin suuntaan, ja suunnitelmia on enemmän kuin elämässä on aikaa toteuttaa. Monet unelmat ovat kuitenkin huomattavasti lähempänä, kunhan englannin tasoni nousee. Sekin itsessään on jo yksi isoista unelmistani -osata englanti.

Tässäpä pieni pintaraapaisu minusta ja elämästäni. Seuraavassa postauksessa päästäänkin minun ensimmäisten päivien ja ensitunnelmien kimppuun täällä Beaconsfieldissä.

- Laura