lauantai 26. marraskuuta 2016

Myyjäistalkoissa

Viime viikonloppuna olin Nooran kanssa Suomalaisella Merimieskirkolla talkoilemassa joulumyyjäisissä. Talkoolaisina yövyimme kirkolla ja salin lattia olikin oivallinen nukkumapaikka raskaiden päivien jälkeen. :) Perjantaina emme omista töistä ehtineet kuin nukkumapaikkojen jakoon, mutta lauantaina tehtiin töitä yli kellonympärys ja sunnuntainakin iltapäivälle. Sen jälkeen piti näiden aupairien lähteä valmistautumaan uuteen työviikkoon. Eniten myyjäiset vaativat itseltä henkistä kapasiteettia, sillä kun Briteissä ollaan, englantiahan täällä olisi puhuttava. Ja tuhansien myyjäisvieraiden joukossa englanninpuhujia löytyi. Lauantai aamuna olisi tehnyt mieli poistua takavasemmalle ennen ovien avaamista, kun pienoinen paniikki oli ottamassa vallan. Ja kyllä - jännitän edelleen välillä valtavasti tilainteita, joissa pitää käyttää englantia. Varsinkin, jos koen, että kieli pitäisi todella olla hallussa, edes kohtuullisesti.

Siskon kanssa on hyvä olla :)

Mutta kannatti jäädä! Vaikka välillä hakkasinkin päätä seinään, ja hävetti kovasti kielitaidon vuoksi, oli viikonloppu myös antoisa ja hauska kokemus. Lauantaiaamun aloitin lohikeiton keittämisen apukokin paikalta. Kirkon kapasiteetti oli todella koetuksella valtavan väkimäärän vuoksi, mikä vaikutti myös ruuanlaittoon. Siitä huolimatta soppa valmistui ajoissa ja oikein hyvää siitä tuli.:) Loppupäiväksi siirryin täyttelemään tavarahyllyjä. Hommaa oli, sillä lauantain n. 5000 myyjäisvierasta  saivat hyllyt tehokkaasti tyhjennettyä. Sunnuntain olin sitten kahvilassa kaverina. Kyllä tekivät karjalanpiirakat ja tuoreet korvapuustit kauppansa.

Kadulla olevasta kojusta sai mm. lohikeittoa ja porohodareita.


Kirkolla oli ihanan jouluinen tunnelma. Jouluvaloja, joululauluja, hymyileviä ihmisiä, joulukahvila, grilli. Joulupukki ja Muumipeikko olivat paikalla ja lapsillekin ulkona omaa toimintaa. Asiakkaat olivat hyvällä tuulella ja myyjäiset saivat paljon hyvää palautetta.

Samalla kadulla sijaitsee myös Norjan kirkko, joten kadulle kirkkojen välille oli pystytetty viikonlopuksi The Scandinavian Christmas Market. Talkoilun aikana emme sinne ehtineet, mutta sunnuntaina pois lähtiessä kävimme pyörähtämässä siellä sekä myös Norjan kirkon myyjäisissä. Hyvä meininki oli molemmissa. Ennen kotiin menoa pieni vielä hengähdystauko keskustassa NordicBakery Cafessa. Ruisleipää ja kylmäsavulohta, nam!

Scandinavian Marketissa olo mahtava porukka luomassa tunnelmaa!

Glögin ja pipareiden lisäksi myyjäisistä tarttui mukaan myös roimasti joulumieltä. Ja sehän ei haittaa, sillä joulu jo kolkuttelee niin lähellä! :)

perjantai 25. marraskuuta 2016

Väsynyttä arkea

Huh, viikko on lopuillaan. Tämän aupairin olotila on tällä hetkellä hyvin, hyvin väsynyt. On ollut sitä koko viikon. Nuoremman pojan kanssa on ollut hieman tottelemattomuusongelmia, mikä tietysti syö itseltä paljon fiilistä. Kokeneenakin lastenhoitajana epäilee omia taitojaan lasten kanssa. Mitä teen väärin, miten minun pitää reagoida, vaadinko lapsilta liikaa vai katsonko liikaa läpi sormien, mitkä ongelmat ovat minun aiheuttamia. Varmasti nämä ovat asioita, joita jokainen aupair ja lastenhoitaja miettii näissä tilanteissa. Itseluottamus meinaa välillä olla aika vähissä.

Onneksi on perjantai. Ja tämä aamukin oli ihan kohtalainen. Kaiken kaikkiaan lasten kanssa on kuitenkin helpompaa kuin esim. kuukausi sitten. Etenkin vanhempi poika, jonka kanssa taisteltiin alussa pitkään, on nyt hyvinkin helppo. Jos nuorempi jättää hänet rauhaan. ;) Kait tämä on sitä tavallista tolskausta lasten kanssa.

Lapsilla on ollut nyt parin viikon pelaamis- ja tv:n katselukielto edellisistä tottelemattomuuksista. On ollut mahtavaa nähdä, että he pärjäävät oikein hyvin ilman laitteitakin. Alkuun se oli hankalaa ja energia suunnattiin ihan vääriin asioihin, mutta nyt he enää harvoin valittavat tylsyyttä. Leikkiminen ja lukeminen vievät suurimman osan heidän vapaa-ajastaan. Ihan mahtava juttu! Itse tykkään kyllä tästä paljon enemmän, mutta kuten aina, asioilla on kaksi puolta. Minulle nämä lakot teettävät lisää työtä, sillä en ehdi hoitaa kotiaskareita samaa tahtia kuin aikaisemmin. Tälläkin hetkellä iso läjä vaatteita odottaa silittämistä ja keittiö siivoamista. Voi kuulostaa pieneltä jutulta, mutta näistähän ei makseta ekstraa. Eikä vanhemmat hoksaa edes ajatella tällaisia näkökulmia.

Arvon lukijat, pahoittelut tästä avautumisesta, mutta olenhan luvannut kertoa nimenomaan aupairin arjesta - sekä hyvistä että huonoista fiiliksistä.;) Onneksi arjen voi aina katkaista viikonloppuisin. Tänäkin iltana töiden jälkeen hyppään Lontooseen vievään junaan ja pikkujouluilen koko viikonlopun.:)

Ja hei, enää kuukausi jouluun! Tunnelmallista ensimmäistä adventtia!

Tällaisessa ympäristössä täällä odotellaan joulua. Tämän päivän auringonpaiste piristi mieltä kovasti.

Kuva-arvoitus: Löydätkö kuvasta jotain elollista? Koirahan siellä tyytyväisenä makaa patterin ja pehmolelujen lämmössä.. Lasten kanssa fiilikset vaihtelevat lattiasta kattoon,mutta onneksi näitä hyviä hetkiä on pääsääntöisesti enemmän. :)



perjantai 18. marraskuuta 2016

Vieraita Suomesta

Ihan parhaita täällä on ne hetket, kun saa viettää aikaa tuttujen ihmisten kanssa - harvinaista herkkua! Sain ensimmäiset Suomi-vieraat viime kuun lopussa, kun kesäkämppikseni Marketta ja Anna-sisko tulivat viettämään viikonloppua Englantiin. Torstai-iltana istahdin bussin kyytiin hakemaan matkalaisia Heatrowlta tänne minun perheeseen. Kyynel, jos toinenkin vierähti, kun sai nähdä rakkaita ihmisiä pitkästä aikaan!


Minulla oli työviikko kesken ja lapsilla vielä lomakin, joten tytöt pääsivät kunnolla näkemään arkeani täällä. Sekä vanhemmat että pojat olivat mielissään mahtavista vieraista! Pitkään vierailun jälkeenkin sain kuulla pojilta juttuja ja vastailla kysymyksiin Marketasta ja Annasta. Ihan mahtavaa, että pystyn tarvittaessa majoittamaan tänne kaverin tai kaksi. On mukava saada näyttää myös omaa elinympäristöä ja arkea muille.

Lontoon-junaan istahdettiin lauantai-aamuna ja seuraan liittyi myös Noora-sisko Lontoon toiselta puolelta. Alkajaisiksi käytiin syömässä kuppilassa oikea English Breakfast. Olihan se hyvää, mutta turhan raskasta (pekonia, makkaraa, paistettuja kananmunia, papuja tomaattikastikkeessa, toasteja yms.). Kannattaa kuitenkin testata, jos täällä päin liikutte, ja haluatte jotain hyvin englantilaista. Viikonloppuun kuului tavallinen turistikierros, käppäilyä keskustassa, vähän shoppailua ja päästiinpä kannustamaan myös katulätkäporukkaa, joka laittoi kiekkoa liikkeelle rullaluistimet jalassa Royal Albert Hall'n edustalla. Perinteisesti Lontoon-reissuihin kuuluu myös ravintoloiden etsiskelyä liian nälkäisenä. Vaihtoehtoja on liikaa, joten sen oikean löytäminen on haastavaa. (Jos jollain on jotain hyviä ravintolavinkkejä Lontoosta, niin saa kertoa.)

Kuten näkyy, on siinä syömistä. :)
Kuvien katsominen on aina hauskaa!


Näin ihanaa meillä oli!
Päivät vietettiin fiiliksen mukaan. Tärkeintä oli yhdessä olo, ei nähtävyyksien perässä juokseminen. Sunnuntaina meitä olikin yhtäkkiä iso suomi-tyttöjen joukko koolla, kun mukaan tuli myös serkku ystävänsä kanssa ja meidän aupair-kaveri. Hyviä juttuja ja naurua riitti.


Päästiin karuselliin, WUHUU!!
Viikonloppu oli ihan mahtava Suomi-kylpy! Kiitos Anna ja Marketta, kun tulitte tänne saakka meitä katsomaan. <3 Kiitos myös kaikille muille mukana olleille. Minä ainakin nautin. :)


lauantai 12. marraskuuta 2016

3 kuukauden jälkeen

Pitkähkön blogitauon jälkeen on aika kertoilla kuulumisia täältä Englannista.

Olen ollut täällä nyt 3 kuukautta. Hullua! Siinä ajassa on ehtinyt hyvin asettua ja elämä perheen kanssa on jo aika vaivatonta. Minä olen tottunut perheen tapoihin ja he vastaavasti minun tyyliin tehdä asioita ja elää elämää. Tuntuu hyvälle.

Sää on muuttunut kylmäksi. Lämpötila nousee harvoin päälle 10 asteen. Suomalaistenhan luulisi olevan tottuneen kylmään, mutta minä ainakin olin ensimmäisten joukossa vetämässä kevyttoppatakkia päälle. Ja kovasti harmittaa, että jätin muut talvivaatteet Suomeen. Tämä kosteus on niin mieletöntä, että 5 asteen lämpötila ei tunnu kovinkaan kivalta. Siihen kun lisätään tuuli ja viima, niin kyllä minä ainakin tutisen.

Tällä viikolla yhtenä aamuna oli ensimmäisen - ja toistaiseksi ainoan - kerran pakkasta muutama aste. Kuurainen maa ja auringon paiste, miten kaunista olikaan. Sen kunniaksi teinkin pitkän kävelylenkin hymyssä suin.




Nyt vietän pitkästä aikaa kokonaisen viikonlopun täällä kotona Beaconsfieldissä. Edellinen kerta oli lokakuun alkupuolella. Ja silloinkin Noora oli täällä kyläilemässä. :) Yleensä viikonloppuisin on tarve lähteä käymään jossain, mutta olen odottanut tätä kotona oleskelua hyvillä fiiliksillä. Rauhoittuminen on siis tarpeen tällä hetkellä. Ihanaa nukkua kunnon yöunet, viettää rauhallinen, pitkä aamu. Edetä päivä ilman etukäteissuunnitelmia. Fiiliksen mukaan.

Sainkin vihdoin tänään aikaiseksi lähteä käymään viereisessä pikkukaupungissa, High Wycombessa. Kaupunkiin on alle 10 km täältä ja se on meitä lähin shoppailupaikka. Kaupunki vaikuttikin oikeen eläväiseltä ja viihtyisältä paikalta. Positiivinen yllätys.:) Ehkä lähden sinne jouluostoksille.

Elämä siis sujuu täällä oikein mukavasti. Sopivasti arkea ja juhlaa. Nyt ennen joulua kaikille viikonlopuille on paljon mukavaa tekemistä; joulumyyjäiset, pikkujouluja, jouluostoksia ja ainakin yksi joulukonsertti. Odotan innolla kaikkia kokemuksia ja kohtaamisia.

Thames eräällä Lontoon reissulla kuvattuna.

Nauttikaa lumesta siellä Suomessa.
Elämä on rikasta. :)