Arkeen pyrkimistä

Hui, reilut kaksi viikkoa olen jo ehtinyt olla täällä. Arki alkaa pikku hiljaa löytämään raiteilleen, vaikka paljon on vielä totuttelua ja oppimista perheen kanssa.

Ensimmäiset viikot täällä ovat olleet työntäyteisiä, sillä lapset ovat nyt kesälomalla. Täällä Briteissä koulujen lomat ja lukuvuosi menevät täysin eri tavalla kuin meillä Suomessa. Lomia täällä on useammin ja lukuvuosi on jaettu kolmeen osaan. Jokaisen jakson jälkeen on pitempi loma ja myös jakson puolessa välissä on muistaakseni viikon mittainen loma. Lasten koulu alkaa vasta 5. syyskuuta, joten vielä ensi viikko pitää tehdää pitkää päivää. Työtunteja kertyy nyt ensimmäisinä viikkoina n. 50 h per viikko, normaalisti minulla on 35 viikkotuntia.

Näin isoilla tuntimäärillä ei pitänyt mun työt täällä alkaa, sillä lapset ovat täällä kesälomalla yleensä "lomakoulussa" eli päivän treenaamassa esim. jotain urheilulajia. Viime viikolla näillä pojilla oli jalkapallokerho joka päivä 10-15 ja tällä viikolla rugbya 10-14. Toinen pojista kuitenkin sairastui viime viikolla ja jouduin hoitamaan häntä koko päivät keskiviikosta lähtien. Aupairin arki tuli siis heti hyvinkin tutuksi: sopimuksessa olevat tunnit ovat  vain normi viikkoja varten, jos jotain erityistä sattuu, aupair joustaa. :) Noo, liksa on näiltä viikoilta parempaa.

Poikien vientireissulla.

Viime viikko meni lasten kanssa hyvin. Tutustumista puolin ja toisin pääsääntöisesti lautapelien ja ulkoilun merkeissä. Pojat olivat kilttejä ja tottelevaisia -vieraskoreutta näin aluksi. ;) Tämän viikon alku olikin sitten hyvin haasteellinen. Rajoja testattiin sen minkä ehdittiin. Tietokone, pelit ja televisio ovat - yllätys yllätys - pahimmat kiistan aiheet. Ja kun minulla sanasto ja kielitaito on rajallista, niin välillä tuntuu hyvinkin turhauttavalta. Lapset ovat myös hoksanneet käyttää hyväksi sitä, että en aina saa kunnolla ilmaistua heille asiaa. Jos täytyy hoitaa jokin tympeä asia, he esittävät etteivät ymmärrä, mitä pyydän. :) Kysyy välillä pitkää mieltä heidän kanssaan. Mutta sehän kuuluu tähän. :)

Pari viimeisitä päivää ovat olleet helpompia. Testailut ovat jääneet vähemmälle ja yhteinen sävel alkaa löytyä. Eilen siivottiin yhdessä poikien huone jo ensimmäisestä pyynnöstäni. :) Ja lautaset tuodaan tiskipöydälle ruokailun päätteeksi. Välillä ne on laitettu jopa tiskikoneeseen. Pikku hiljaa kohti normaalia arkea. En voi silti kieltää odottavani aikaa, kun koulu alkaa pojilla. Odotan sitä, että saan omaa aikaa muulloinkin kuin illalla seitsemän jälkeen. Ja että olen energisempi lasten kanssa. Ja että saan siivoilla omassa rauhassa.

Aurinko on tällä viikolla paistanut lähes koko ajan pilvettömältä taivaalta ja lämpötila on ollut päivittäin yli 25 astetta. Tuntuu ihan lämpimältä tottumattomalle. :)

Naapurin omenat ovat jo kovasti kypsyneet. Omenavarkaisiin?;)

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua! Minä ainakin aion nyt rentoutua, enkä laita edes herätyskelloa aamuksi soimaan. :)
- Laura

Miten tämä kieli toimii

Reilu viikko jo vierähtänyt uusissa maisemissa. Hyvin monenlaisia hetkiä on joukkoon mahtunut, kuten arvata saattaa. On aika kertoa kuluneista päivistä.

Viime viikon keskiviikkona hyvästelin Oulun aamu seitsemältä ja lennähdin Helsinkiin. Helsingissä oli hyvät oltavat odotella jatkolentoa Lontooseen. Uniputkikin osoittautui oikein toimivaksi ja tarpeelliseksi edellisyön vähäisten unien vuoksi. :) Jännitys nousi välillä lähes sietämättömäksi ja olin erittäin huollissani ja lähes paniikissa siitä, miten perhe ottaa vastaan heikon kielitasoni. Huoleni osoittautui onneksi turhaksi.

Pienen säätämisen jälkeen pääsin Gatwickin lentokentälle Heathrow'lle, jossa perheen äiti odotti minua. Kello oli jo paikallistakin aikaa lähemmäs kymmentä, kun pääsimme uuteen majapaikkaani (Suomessa kello on kaksi tuntia edellä), joten väsymys oli valtaisa. Pikainen talon esittely ja dinneri sille iltaa, sen jälkeen olinkin täysin valmis nukkumaan.

Muun perheen, eli molemmat pojat ja isän, tapasin seuraavana päivänä. Pojat olivat vähintäänkin yhtä jännittyneitä kuin minä, ja asiaa ei yhtään helpottanut se, että heidän uusi au pairinsa oli suu supussa lähes koko ajan. Yllättävän iso kynnys oli alkaa puhua lapsille. Ajattelin, että menetän heti alkuunsa auktoriteettini heidän kanssaan, kun en pysty puhumaan heille edes arkipäiväisiä asioita. Mutta eipä siinä auttanut, kuin pikku hiljaa alkaa puhumaan sitä mitä kykeni. Lapset ovat yllättävän kärsivällisiä ja ymmärtäväisiä. Vaikka tänään nuorempi pojista sanoikin, että et sinä kyllä ole kovin hyvä englannissa. :D Sen jälkeen, kun en tiennyt jotain tavallista sanaa.

Perheen isän kanssa kommunikointi on erittäin haastavaa. Aksentti on niin hankala minulle, että en meinaa saada sieltä irti edes helpoimpia sanoja. Todella rasittavaa ja hermoja raastavaa. Onneksi äidillä on hyvin selkeä aksentti ja hän osaa puhua minulle tarpeeksi yksinkertaisesti. Hän onkin pääsääntöisesti opastanut minua. Kaiken kaikkiaan minulla on kuitenkin hyvä fiilis siitä, että he eivät odota minulta enempää kuin mitä osaan. Vanhemmat ovat hyvin kannustavia kielen kanssa.

Viime viikon päivät menikin perheeseen ja ympäristöön tutustuessa sekä oppiessa talon tavoille. Lauantaina pyörähdettiin Lontoon puolella Uxbridgessa kaupoilla. Muuten olenkin toistaiseksi ollut täällä Beaconsfieldissä. Ensivaikutelma tästä kaupungista on se, että tämä on pieni, turvallisen tuntuinen ja ehkäpä ihan hyvätuloisten ihmisten asuttama (pihoilla nimittäin näkyy uusimmat Audit, Bemarit, maasturit, Porchet). Tutkimusretket ovat toistaiseksi jääneet aika lyhyiksi, sillä tällä viikolla alkoivat työt ja päivät ovat olleet täysiä. Töiden alkamisesta ja tämän viikon kuulumisista saatte lukea sitten seuraavassa postauksessa.

Täytyy kuitenkin sanoa, että olen onnellinen siitä, että huomenna on jo perjantai ja viikonloppu. Viikonloppuna on tarkoitus suunnata Lontooseen ainakin päiväselti. Aivojen tuuletus on reilun viikon jälkeen paikallaan. :)

Aurinkoista viikonloppua sinne Suomeen!
- Laura

Hieman minusta

Blogin alkuvaiheessa on aika kertoa hieman siitä, kuka täällä ruudun toisella puolen kirjoittelee. Uusille lukijoille ja tuttavuuksille uutta tietoa, vanhoille kertausta. :)

Kyseessä on siis 23-vuotias nuori nainen, joka tykkää keskutella ja analysoida asioita (etenkin itseään), nauttia luonnosta, juoda teetä, pelata lentopalloa, katsella merta (järvi ja jokikin käy), soittaa pianoa ja kuunnella musiikkia, kävellä kaupungilla, seurata urheilua, nauttia elämästä. Kukista, auringosta, kesäsateesta, pimeistä illoista, väreistä. Siinä muutama mainitakseni. Mukavuudenhaluisena ihmisenä haluan arkeni olevan sellaista, jossa todella viihdyn. Se on hyvin yksinkertaista, mutta sopii minulle.

Kesän olin taas vanhoissa hommissani kiinteistösihteerinä. Aikaisemmin tein niitä töitä melkein neljän vuoden ajan. Vuosi sitten, suoritettuani lukion töiden ohessa, muutin Oulusta Kuopioon opiskelemaan ammattikorkeakouluun liiketaloutta. Sinne palaan taas, kunhan teen ensin tämän reissun. Tutkintoa minulla ei vielä entuudestaan ole, sillä mahdollisuus olla työelämässä vei voiton opiskelusta muutamaksi vuodeksi.

Olen kotoisin pienen pienestä kunnasta Pohjois-Pohjanmaalta. Siellä vierähti lapsuus ja nuoruus, huolettomat vuoteni. Täysi-ikäisen paperit saatuani muutin Ouluun töiden perässä ja siellä vietin yli neljä vuotta - kaupungissa, jonne minun ei koskaan pitänyt muuttaa. Never say never. Vuosi sitten minulla oli pakottava tarve lähteä sieltä, mutta keväällä kesätöihin palatessani kaupunki olikin muuttunut oikeen viihtyisäksi ja kotoisaksi. Missä lienee syy? ;) Täytyy välillä lähteä kauas, jotta näkee lähelle, vai miten se meneekään...

Vaikka pidänkin tavallisesta arjesta ja rutiineista, olen hieman rauhaton sielu. Menojalka vipattaa milloin minnekin suuntaan, ja suunnitelmia on enemmän kuin elämässä on aikaa toteuttaa. Monet unelmat ovat kuitenkin huomattavasti lähempänä, kunhan englannin tasoni nousee. Sekin itsessään on jo yksi isoista unelmistani -osata englanti.

Tässäpä pieni pintaraapaisu minusta ja elämästäni. Seuraavassa postauksessa päästäänkin minun ensimmäisten päivien ja ensitunnelmien kimppuun täällä Beaconsfieldissä.

- Laura

Viimeisiä hetkiä ja syitä lähtöön

Jännitys alkaa pikku hiljaa vallata kehoani. Vatsassa kutittelee ja ajatukset harhailevat päässä. Pakkaamista, viime hetken ostoksia, rahan vaihtoa, muuttoilmoituksia, tuliaisia, tätä hetkeä, tulevaa, jännitystä, iloa, haikeutta, odotusta.

Tämä kaikki johtuu siitä, että olen muutaman päivän päästä suuntaamassa Englantiin au pairiksi minulle entuudestaan tuntemattomaan perheeseen. Olinpaikkani seuraavan vuoden ajan on (jos kaikki menee suunnilleen hyvin) pieni kaupunki Lontoon länsipuolella, Beaconsfield nimeltään. Matkaa Lontooseen on muutama kymmen kilometri. Beaconsfieldissä minua odottelee tavanomainen perhe: äiti, isä, 2 poikaa ja koira. Paljoakaan en perheestä tiedä, mutta mm. sen kuitenkin, että pojat ovat alakouluikäisiä ja perheessä saattaa oppia vaikkapa venäjän alkeet. Tuleva hostmama on kotoisin Venäjältä, isä on britti. Minusta tehdään myös Harry-koiran virallinen ulkoiluttaja, joten PeeTeetä ei tarvitse erikseen hankkia. :) Ai niin, talosta löytyy piano.

Monet tietysti ihmettelee, että miksi minä, aikuisuutta lähentelevä ihminen jätän koulut kesken ja lähden au pairiksi. Minäpä kerron. Englannin oppiminen on ollut minulle erittäin haasteellista. Etenkin nuorempana olin ujo ja kaikissa asioissa täydellisyyttä tavoitteleva tyttö. Kävikin niin, että kielen oppimisesta tuli kammottava kivi, möykky, jota en ole pystynyt ylittämään. Kun siihen lisätään muutama taitamaton opettaja, tulos ei ole kovin kaunista. Keväällä päätin, että tämä saa riittää.

Tarvitsen englantia jatkuvasti arjessani: työssä, koulussa, vapaa-ajalla. En enää halua jännittää jokaista tilannetta niin paljon, kuin aikaisemmin. Enkä jäädä sanattomaksi. Haluan, että kielitaitoni ei hankaloita työtä tai ole esteenä uutta työpaikkaa etsiessä. Haluan tutustua erilaisiin ihmisiin erilaisista kulttuureista. Haluan helpottaa elämääni. Joten, ratkaisu ongelmaan --> au pairiksi. :) Tiedän, ei se niin yksinkertaista ole, onhan minulla siitä kokemusta. Mutta olen erittäin motivoitunut oppimaan.

Blogissa kertoilen elämästä sateenvarjojen maassa; oppimisesta, kömmähdyksistä, au pairin arjesta, uudesta kultturista, pienistä reissuista, tutkimusmatkoista, ilon ja onnen hetkistä, elämän varjoista ja valoista.

Tervetuloa mukaan seuraamaan matkaani!

-Laura