Reilu kuukausi reissussa

Edellisestä postauksesta onkin vierähtänyt hetkinen. Tarkoituksena oli kirjoittaa ajatuksia ensimmäisen kuukauden jälkeen jo reilu viikko sitten. Noo, joskus käy näin. Korjataan tilanne nyt.

Host-perhe 

Kuukauden aikana on ehtinyt jo hyvin tutustua ja tottua perheeseen. Minut on otettu kivasti vastaan täällä. Töissä olen töissä ja vapaa-ajalla saan tehdä mitä huvittaa. Toki toivomista olisi selkeämpien työaikojen kanssa.

Haastetta on ensimmäisen kuukauden aikana tuonut vanhemman pojan sairastelut, mikä tietysti vaatii aupairilta joustamista. Nuoremmalla pojalla on tullut nyt uudelleen testausvaihe. Joka aamu tapellaan aamupalasta, pukemisesta ja kouluun lähdöstä. Ne, jotka minua vähänkin tuntevat, voivat kuvitella miten äärimmilleen hermot välillä kiristyvät. Lastenhoito ei ole tällä hetkellä erityisen helppoa (jos se nyt on sitä koskaan).:)

Ruoka

Shokki. Se, miten lapset (ja minä) syövät. Valmistan lapsille dinnerin joka ilta. Lapset ovat erittäin nirsoja ja minun täytyy kysyä heiltä joka päivä, mitä he haluavat syödä. Pääsääntöisesti olen voinut tehdä heille saman ruuan, mutta jos he haluavat eri ruokia, minä toteutan toiveet. Kalapuikot, chicken fingers, erilaiset makkarat kera pastan, riisin, keitettyjen perunoiden tai ranskalaisten ovat olleet koko ajan ruokalistalla. Ja perjantai-pitsa. Normaalia kotiruokaa en voi heille tehdä. Kerran erehdyin tekemään tavallisen jauhelihakastikkeen. Molemmat jättivät sen syömättä. 

Tämän lisäksi he syövät harvoin koulun maksullista ruokaa, joten myös lounas on mitä on. Sandwich, erilaisia snacksejä (jogurttia, patukoita, keksejä), hedelmä. Toivon todella, että tämä kulttuuri ei ikinä tartu minuun.

Sää

Ei valittamista sään suhteen.:) Heti alkuun lämpötila pysytteli useamman viikon ajan lähellä 25 astetta ja useampia 30 asteen hellepäiviäkin täällä on ollut. Pari viimeistä viikkoa on ollut epävakaista. Harmaata, sadetta, välillä auringon paistetta ja hyvinkin lämmintä. Nyt kuitenkin huomaa, että syksy alkaa pikku hiljaa saapumaan. Lämpötilan pitäisi kuitenkin vielä pysytellä 20 asteen tuntumassa.

Kieli

Päivä päivältä parempaan suuntaan, luonnollisesti, mutta jippii-huutoja ei vielä voi päästellä. Suurin ilon aihe kielen osalta on se, että ymmärrän host-isääkin välillä ilman, että hänen tarvii toistaa asiaa kolmea kertaa uudelleen. Toinen mahtava juttu on se, että häpeä heikosta kielitaidosta on poistumassa. Rohkeasti sanon, jos juttu menee minulta ohi. Sen myöntäminen ei herätä minussa enää joka kerta epämiellyttävää tunnetta. Monet kerrat olen nauranut itselleni, tai ollaan naurettu yhdessä keskustelukumppanin kanssa.

Kielikoulun aloitin pari viikkoa sitten. Luokka on mukava ja opettaja erittäin miellyttävä englantilainen miekkonen, brittihuumorilla varustettu tietysti. :) Kurssin taso on minulle pikkasen liian haastava, mutta toistaiseksi olen räpiköinyt mukana.

Reissut

Viikonloppureissut ovat tähän mennessä suuntautuneet yhtä ja samaa raidetta pitkin - Lontooseen, Lontooseen, Lontooseen. Reissut olen tehnyt ilman suurempia suunnitelmia, fiiliksen mukaan, rentoutuen. Ekalla reissulla yövyin Suomalaisella Merimieskirkolla, kävin National Galleryssa, istuskelin Trafalqarin aukiolla, käveleskelin Lontoon katuja, nautin tunnelmasta. Toisella reissulla pyörähdys Oxford Streetilla, oleskelua auringon paisteessa Green Parkissa, Buckinghamin palatsin tsekkaus, käppäilyä Thamesin vartta pitkin. Parin viikon takaisella reissulla suunnistin Oxford Streetille ihan kunnolla shoppailemaan. Shoppailujen jälkeen hyvää japanilaista ruokaa Wasabista ja Green Parkiin syömään. Päivän päätteeksi suuntasin vielä Camden Townin omaperäistä tunnelmaa haistelemaan. Sinne täytyy palata paremmalla ajalla kunnon tutkimusretkelle. Ja ehkä käyn sitten soittamassa sitä pianoa, joka majailee Camden Marketissa.

Lontoossa on niin paljon nähtävää ja hienoja paikkoja, että siellä tulee varmasti vierailtua usein. Odotan kuitenkin innolla tulevia reissuja myös muualle: Brigtoniin, Oxfordiin, aina niin ihanaan Bathiin, vanhaan aupair-kaupunkiini Bristoliin. Toiveissa olisi myös käydä Skotlannissa ja Walesissa.

Kohtaamiset

Ensimmäinen kuukausi täällä on mennyt paljolti itsekseen ja perheen parissa. Tämän toisen kuukauden tavoitteena onkin tutustua uusiin ihmisiin ja saada uusia tuttavuuksia täältä lähialueelta. Muutamaan aupairiin olenkin poikien koulumatkoilla tutustunut, mutta vapaa-ajalla en ole vielä heidän kanssaan ollut. Ensi viikolle ollaan kuitenkin sovittu treffit kahvilaan.

Olen  joutunut jo lukemattomat kerrat small talkin uhriksi. Ei auta vaikka mitenkä yrittää näyttää hyvin suomalaiselta, ei toimi täällä. :D Myös neuvoa täällä kysytään paljon helpommin, kuin Suomessa. Ihmiset ovat olleet todella ystävällisiä ja ovat kiinnostuneita siitä, mistä olen kotoisen, mitä teen, miten olen viihtynyt. En ole siis vielä törmännyt Brexit-kannattajiin.;)

Eilisen aamun ylläri keittiön pöydällä. :)

Huhhuh, tulipas pitkä teksti. Täytyy alkaa kertoileen kuulumisia useammin, jotta jutut eivät karkaa näin pitkiksi.

Pohdiskelua ikävöimisestä

Eksyin jo toista kertaa selailemaan lentoja Suomeen. Jouluksi siis. Ajatukset alkavat kulkea tuttuja teitä ja maisemia, tuttujen ja rakkaiden ihmisten luokse. Mietin, mitä teen ensimmäiseksi, kun tulen Suomeen. Menenkö pyörähtämään Oulussa, vai tilaanko kyydin suoraan kotiinkotiin. Valitsenko sittenkin aluksi parhaimman ruokapaikan. Ulkosauna tekisi myös varmasti terää.

Koti-ikävää. Välillä se iskee, jysähtää voimalla päälle. Välillä se hiipii hiljaa, haikean kauniisti, niin että voi hymyillä pikkuisen, kaihoisasti. Lähetän viestin jollekin läheiselle. Saan vastauksen. Huomaan, että yksinäisyyden tunne ja koti-ikävä hälvenevät vähitellen.

Mitä ikävöin Suomesta? Vettä, puhdasta vettä. Järviä. Merta.

Mahtavien ihmisten kanssa järjestettyjä tapahtumia. Päähänpistoja ystävien kanssa.

Notski-iltoja kotona isolla porukalla.

Lenkkipolkuani Oulussa, joen varrella.

Läheisiä ja ystäviä. Huoletonta kesää. Muutama mainitakseni.

Onnekseni en koe kuitenkaan olevani kovin ikävöivää tyyppiä. Siltä osin pääsen helpolla täällä vieraalla maalla. Pitää kuitenkin osata ikävöidä silleen sopivasti. Ikävä kertoo siitä, että on onnistunut luomaan joitain hyviä ja merkittäviä ihmissuhteita. Se kertoo myös siitä, että jotkut paikat ovat hyvin tärkeitä.

Ystävät ja kotiväki ovat saaneet monet ääniviestit ja Skype-puhelut minulta milloin mistäkin tunnelmista. Ensimmäisten kolmen viikon aikana ne eivät varmastikaan olleet pelkästään positiivisia. 10-12 tunnin työpäiviä vieraalla kielellä ja vieraassa kulttuurissa ei aina pystynyt ottamaan positiivisena elämyksenä. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että ympärilläni on niin monia läheisiä ihmisiä, joiden kanssa voin jakaa sekä huonot että hyvät asiat. Ja kaiken siltä väliltä.

Välillä mieleeni putkahtaa sukulaiseni kertomukset siitä ajasta, kun hän oli aupairina täällä. Kännyköitä ei ollut ja kotipuhelinta ei aina ollut mahdollista käyttää. Ja aupairien oikeudet eivät todellakaan olleet vielä sillä tasolla, mitä nykyään. Punaiset puhelinkopit tulivat varmasti tutuksi sinä aikana. Ja niin idylliseltä kuin se kuulostaakin, sitä se ei varmaan monestikaan ollut. Nykyään puhelin kulkee netteineen mukana kaikkialla, löytyy suomalaista liittymää, enkkuliittymää, Skype, WhatsApp, koko somen kirjo. Helppoa tämä aupaireilu siinä mielessä nykyään.

Mahtavaa, jos olet jaksanut lukea tätä hajanaista ja poukkoilevaa ajatuksenjuoksuani näin pitkälle. Pienet aplodit siitä sinulle! :) Vielä kerrottavana on yksi asia:

Pari viikkoa sitten sain kuulla mahtavan uutisen: pikkusiskoni tulee myös tänne Englantiin aupairiksi vielä tämän kuun aikana! Eikä välimatkakaan tule olemaan kovinkaan pitkä, vajaa tunti autolla. Odotan innolla, että pääsen rakkaan siskon kanssa yhdessä ihmettelemään tätä maata ja valloittamaan uusia nähtävyyksiä, kaupunkeja ja kyliä, jakamaan kokemuksia. Koti-ikäväkin vaivaa silloin varmasti vielä harvemmin. :)

-Laura