tiistai 14. maaliskuuta 2017

Uudessa perheessä

Pari päivää on nyt takana uudessa olinpaikassani. Fiilikset ovat todella hyvät tästä kaikesta. Tuntuu niin hienolta, kun tuntee voivansa hengittää täällä vapaasti.

Lopetin työt vanhassa perheessäni perjantaina. Viikonlopun olin rentoutumassa Worthingissa Raakelilla ja Masamilla. Sunnuntaina aamupäivällä hyppäsin junaan ja Epsomissa olinkin jo ennen kahta. (Matkaa kaupunkien välillä on vain n. 60-70 km, mutta julkisilla kun pitää mennä Lontoon kautta ja vaihtaa junaa...) Juna-asemalla minua oli vastassa koko perhe; äiti, isä ja 4 v. poika.


Täällä sain aluksi rauhassa purkaa matkalaukkuni ja levätä. Poika liittyi heti rohkeasti seuraani ja leikki innoissaan mun huoneessa. Pojan ja äidin kanssa kävimme tutustumassa lähipuistoihin ja nursery-reittiin. Samalla ulkoilutettiin perheen koira. Illalla käytiin koko poppoolla ulkona syömässä. Sunnuntai oli ihanan rauhallinen päivä. Ei mitään erityistä ohjelmaa, eikä suurta numeroa minun tulostani. Sellaista mukavaa tutustelua.:)

Eilen alkoikin sitten jo arkeen tutustuminen ja työt. Aamulla äiti opasti minulle pojan aamutoimet, päivän ohjelman ja syömiset. Veimme pojan yhdessä nurseryyn sekä esittelimme minut hoitajille. Iltapäivällä hain pojan yksin kotiin ja olimme täällä kahdestaan, kunnes vanhemmat tulivat töistä. Tämän päivän hoidinkin sitten jo kokonaan itsekseni.

Päivät olen kuluttanut ihan vaan oleilemalla ja tutustumalla ihan tähän lähialueeseen. Koiran ulkoiluttaminen kuuluu myös täällä päivittäisiin tehtäviini, joten hänen kanssaan olen viettänyt aikaa niin ulkona lenkkeillen kuin sisällä päikkäreitä ottaen. Huomenna laajennan omaa reviiriäni Epsomin keskustaan saakka.


Tämä perhe vaikuttaa oikealta onnenpotkulta minulle. Vanhemmat ovat todella mukavia ja rentoja, aupairista pidetään hyvää huolta, poika on hyväntuulinen ja suloinen tapaus. En vielä tiedä, voinko uskoa tätä kaikkea hyvää täällä todeksi. Mutta mikäli edellisiä au paireja on uskominen, tämä on täyttä totta. Näissä fiiliksissä on hyvä jatkaa viikkoa ja odottaa viikonloppua, jolloin kolme siskoa tulee tänne Suomesta. <3