keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Lomalta paluu

Siitä on jo viikko, kun palasin huikean loman jälkeen tänne Englantiin. Nautin täysillä Suomessa olosta -perheestä, ystävistä, saunasta, lumesta, kirkkaasta tähtitaivaasta, hiljaisuudesta, olemisesta. Kaksiviikkoinen hurahti nopeasti ja viime keskiviikkoaamuna oli taas aika jättää hyvästit kotimaalle. Sanoa, että nähdään aikaisintaa viiden kuukauden päästä. Onneksi sai lähteä siskon kanssa yhtä matkaa. :)

"Soidut sammuu, kaikki väki nukkuu, vääääkiii nuuukkkuu..." Piiriä ehdittiin pyörimään joulun aikaan useampaan otteeseen.
Joulurauhanjulistus perinteisin menoin tädin luona.

Työt aloitin heti torstaina. Ekat päivät olivat tiestysti kivoja sekä lapsille että minulle. Sain kertoilla paljon Suomi-juttuja ja Fazerin karkit sekä suklaat maistuivat hyvälle. Pojat puolestaan kertoilivat lomakuulumisia ja esittelivät joululahjojaan.

Tämä viikko onkin ollut sitten hieman toisenlainen. Liekö lapsilla väsymystä, kun koulu alkoi pitkän loman jälkeen. Itse olen ollut haikeissa tunnelmissa oman lomani jäljiltä ja hakenut fiilistä täällä olemiseen. Yhteistä säveltä ei ole välillä tahtonut löytyä. Mutta luultavasti se kuuluu asiaan toisinaan. Tämä päivä on ollut jo paaljon parempi kuin pari edellistä.


Naputtelin hetki sitten viestiä ihanalle englannin opettajalleni Taralle. Yritetään parhaillaan sopia tunneille aikaa nyt kevääksi. Syksyllä kävin hänen opissaan pari kuukautta kahden espanjalaisen tytön kanssa. Pidin tunneista niin paljon, että ehdottomasti haluan jatkaa niitä nyt keväällä! Syksyn porukka hajosi, mutta onnekseni sain mukaan kaksi muuta aupairia. Kunhan vain nyt saataisiin jokin aika sopimaan kaikille. Voi olla, että kerron tunneista myöhemmin lisää. Ne ovat antaneet minulle niin paljon!

Aupairin arjesta yksi hyvin olennainen osa on viikonloput. Niiden voimalla jaksaa nämä työpäivät ja -viikot läpi. Viime viikonlopun olin täällä kotosalla, joten menojalkaa vipattaa jo kovasti. Noora-sisko varasikin meille tänään majoituksen Lontoosta koko viikonlopuksi, joten sinne siis perjantaina töiden jälkeen. I can't wait! Nooran aika täällä alkaa huveta, joten viikonloppuna on aika istahtaa alas miettimään, mitä kaikkea haluamme vielä nähdä yhdessä. Jotain muutakin kuin Lontoota, kiitos.

Siinä tämän hetken kuulumiset täältä. Päivitystahtikin toivon mukaan palautuu tämän jälkeen edes siedettäväksi. Paljon täällä tapahtuu ja kerrottavaa olisi, mutta joskus tämä kone unohtuu sängyn alle pitkäksikin aikaa...

Viime vuosi oli tapahtumarikas, uskon myös tämän vuoden olevan. 
Onnellista vuotta kaikille!