keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Au pairina erilaisissa perheissä 1/2

Kevät ja kesä ovat aikoja, jolloin au pair -kokelaat etsivät perhettä tulevalle syksylle. Perheen etsiminen on usein aikaa vievä ja pitkä prosessi, ja se kannattaakin tehdä harkiten (toisin kuin minä..). Minulla on kokemusta kolmesta perheestä au pairin roolissa; yhdestä perheestä ensimmäisellä reissulla seitsemän vuotta sitten sekä kahdesta perheestä tämän hetkiseltä reissultani. Jokainen perhe on ollut erilainen au pairin tehtävien, työtuntien ja vastuun osalta.

Kerron teille tavanomaisesta työpäivästäni näissä kahdessa perheessä, joissa nyt olen ollut. Ensimmäiseksi palataan ex-perheeni luo, jossa olin 7 kuukautta ja seuraavassa postauksessa saatte tulla mukaan nykyisen perheeni päivään.

7:35 Herätyskello soi. Muutaman minuutin some-tsekkaus ja nopealle aamupesulle.
7:50 Lasten herätys. Tsekkaan lasten koulupukujen tilanteen; toiselle pitää silittää housut, toiselle paita. Kipaisen keittiöön pojat perässä ja nostan aamupalakulhot pöytään. Kehotan lapsia ottamaan aamupalaa. Hetkeä myöhemmin löydän nuoremman pojan (8.v) kodinhoitohuoneesta pyykkikorista. Hänellä on huono aamu.
7:55 Vanhemmat kiirehtivät töihin. Aloitan kouluvaatteiden silityksen. Päivän ensimmäinen riita alkaa. Syynä on toisen liian äänekäs syöminen. Vanhempaa poikaa häiritsee nuoremman tuijotus.
8:00 Pojat ovat saaneet aamupalan syötyä. Pyydän heitä menemään hampaiden pesulle. Vaatteet on silitetty, joten juoksen itse perässä yläkertaan vahtimaan hampaiden pesua, joka tahtoo olla välillä hankalaa.
8:05 Kehotan poikia pukemaan koulupuvut päälle. Pukeminen on yhtä hulabaloota. Huutoa, kiljumista, juoksemista ympäri yläkertaa. "Do you know what's time?" Tämä tehoaa vanhemmalle (10 v.) pojalle ja hän alkaa vihdoin pukea.
8:15 Koiran vuoro tulla huomioiduksi. Annan dogille ruuan, jota hän jää tyytyväisenä hotkimaan. Rauhoittelen poikien kinastelun ja tyhjennän tiskikoneen.

8:20 Vanhempi poika on valmiina. Annan hänelle lääkkeet ja huolehdin vesipullot reppuihin. Tänään he syövätkin koululounaan, joten eväitä ei tarvitse tehdä, kuten yleensä aamuisin.
Koira nököttää oven takana odottamassa ulos pääsyä. Avaan hänelle oven, josta hän livahtaa kiireesti tarpeilleen.
Vanhempi lähtee kouluun. Nuorempi huutelee ikkunasta törkeyksiä perään.
Nuorempi tulee alakertaan koulupuku päällä. Toisessa jalassa hänellä on sinipunainen Angry Birds-sukka ja toisessa vihreä. Pyydän vaihtamaan koulusukat jälkaan. Häntä ei kuulemma haittaa vaikka ovat eri paria. Kipaisee kuitenkin yläkertaan vaihtamaan sukkia.
8:30 Aika lähteä nuoremman kanssa kouluun.
8:45 Olemme koululla, joten pyörä parkkiin ja poika luokkaan. Sen jälkeen kipaisen kotiin.

9:00 Hiljainen talo vastassa, koirakin on asettunut levolle. Siivoan lasten aamupalasotkut pöydiltä ja syön itse aamupalan. Oma aika alkaa tästä. (Oma-aika tässä perheessä päivällä = 6 h, jonka aikana pitää ulkoiluttaa koira ja tehdä päivittäin joitain kotihommia, kuten pyykinpesua, imurointia, pölyjen pyykimistä, silitystä, keittiön ja pesuhuoneen siivousta)

10:00 Olen sopinut tapaamisen kahvilaan tuttavan kanssa. Kävelen keskustaan ja vaihdamme kuulumiset teekupin äärellä.
11:30 Kiirehdin kotiin, sillä autokorjari tulee korjaamaan autoa 11:30-15:30 välillä ja minun pitää olla paikalla antamassa auton avaimet hänelle.
11:38 Ovikello soi. Oven takana ei ole autokorjari, vaan postimies, joka tuo paketin. (Täällä tilataan lähes kaikissa postin kautta. Paketteja tulee viikossa 5-10.)
11:45 Välipalan aika.

12:00 Autokorjari saapuu vihdoin. Annan avaimet ja yritän ymmärtää, mitä hän sanoo. Ymmärsin huonosti. Korjaajan tultua lähden lenkille koiran kanssa pieneen vesisaateeseen. Se haittaa koiraa paljon enemmän kuin minua.
13:15 Ulkoilut tehty ja kylppärin siivouksen vuoro.
13:45 Kylppärin puunauksen jälkeen syön lounaan ja otan rennosti ennen lasten hakua koulusta.
14:57 Kello soi. Hyppään ylös ja lähden hakemaan poikia.
15:15 Koulun piha täyttyy lapsista ja vanhemmista. Nappaan pojat mukaan ja kiirehditään kotiin.



15:35 Olemme kotona ja hoputan poikia syömään välipalaa. Tänään on pianotunnit, joten hidastelulle ei ole aikaa.
15:45 Opettaja saapuu ja on vanhemman pojan vuoro olla ensimmäinen. Ennen sitä annan hänelle päivälääkkeen. Siivoan välipalan jäljet pois.
16:00 Pyydän nuorempaa vaihtamaan kotivaatteet. Usemman kehotuksen jälkeen vaatteet saadaan vaihdettua. Korjaan lattialle heitetyt vaatteet pois ja löydän märät housut. Hups, nuoremmalle on sattunut vahinko. Lajittelen muutkin pyykit ja laitan koneen pyörimään.
16:20 Nuorempi aloittaa kotiläksyjen tekemisen. Minulla pyykkikasa odottaa silittämistä. Ei muuta kuin toimeen!
16:35 Vuoron vaihto pianotunnille. Vanhemman pojan vuoro vaihtaa vaatteet, kun ei ehtinyt ennen pianotuntia. Vaatteiden vaihtoon kuluu aikaa 30 min. Lelun etsiminen on paljon tärkeämpää ja loppuvaiheessa syynä oli jumiutunut kravatti (tekosyy siis :) )
17:05 Poika on saanut kotivaatteet päälle. Pianotunnilla ehti jo tulla nälkä, joten jääkapin kautta läksyjen tekoon.
17:10 Nuoremman pianotunti on ohi.
17:25 Vanhempi saa kotiläksynsä tehtyä. Lopetan silittämisen tältä päivältä ja alan tarkistamaan molempien tehtävät.Vanhempi poika siirtyy on tietokoneella tekemään kotiläksyjä. Ne vaihtuvat kuitenkin pain videoihin, joten tarvitaan muistutus säännöistä.
17:45 Tehtävät tarkistettu. Pojat käyvät vuorotellen korjaamassa virheensä.
17:50 Riita on taas alkanut. Tilanteen rauhoittamiseksi lähden pelaamaan nuoremman pojan kanssa Scrabblea.

18:05 Alan valmistamaan dinneriä. Tänään vuorossa pastaa, makkaroita, porkkanaa ja maissia. Ruuan valmistuksen ohella siistin paikkoja, laitan pyykit kuivumaan ja annan koiralle ruuan.
18:30 Pojilla alkaa yläkerrassa kunnon riita. Isä tulee juuri sopivasti kotiin ja laittaa pojat ruotuun. Muutaman mustelman ehtivät kuitenkin aiheuttaa toisilleen.
18:35 Dinneri on valmista ja päästään kaikki syömään (minä ja lapset).
18:55 Siivoan keittiön ja laitan muut paikat kuntoon. Puhdistan ja lankkaan vielä poikien koulukengät. Nappaan silittämäni pyykit kainaloon ja laitan ne kaappeihin.

19:10 FREETIME Mun työpäivä on nyt ohi ja voin rentoutua. Pieni kävelylenkki, mahdollisesti skype kotiin, somettamista, netissä surffailua, kirjoittamista, lukemista -mitä nyt milloinkin mieli tekee tehdä.
22:30 Nukkumaan, jotta huomenna jaksaa samanlaisen päivän.

Tällaista minulla oli edellisessä perheessä. Kotityöt toki vaihtelivat päivittäin ja useimpina päivinä ne vei enemmän aikaa kuin tänä kyseisenä päivänä, mutta aikataulullisesti päivät olivat kutakuinkin tällaisia. Työtunteja kertyi n.7-9 h / päivä.

Seuraavan postauksen myötä huomaatte, miten erilaista tämä työ on eri perheissä.

torstai 25. toukokuuta 2017

Alkukesän vihreys

Aurinko on hellinyt viime viikonlopusta alkaen ja lämpötila on kivunnut joka päivä vähintään +25 asteeseen. Lämpöä siis riittää ja vaateongelmat vaivaa, sillä kesävaatteet ovat vähissä. Toivottavasti lämpimät ilmat ovat siitä huolimatta tulleet jäädäkseen.


Olen nauttinut suuresti kaikesta tästä vihreydestä, mitä luonto nyt tarjoaa. Rakastan keväänvihreää -sen voimaannuttavaa ja rauhoittavaa vaikutusta. Päivittäiseen työhöni kuuluu koiran päivälenkki, joten ulkoilua tulee jo työn puolesta. Käyn myös lähes joka ilta töiden jälkeen pienellä tai vähän suuremmallakin happihyppelyllä. Ja mikäs täällä ulkoillessa, sillä meidän asuinpaikan vieressä on kaksi isoa ulkoilualuetta.


Kevään ja kesän myötä mieleen on hiipinyt myös koti-ikävä. Ikävä siihen fiilikseen, mitä Suomessa keväällä on, kun luonto alkaa vihertää; kouluhommat saadaan ison uurastuksen jälkeen päätökseen, "loma" alkaa (ts. koulu loppuu, työt alkaa), juodaan päiväkahvit koko perheen voimin ulkosalla, lähdetään kavereiden kanssa töiden jälkeen pelaamaan biitsiä, uskaltaudutaan ensimmäistä kertaa uimaan. Paljon ideoita, paljon tekemistä, paljon energiaa, paljon iloa. Paljon vapautta. Tai sen tunnetta.

Minun aika on kuitenkin nyt olla täällä.Viettää aikaa epämukavuusalueellani, kokea suurta iloa, ihmetystä, epävarmuutta, turhautuneisuutta, onnistumista, onnellisuutta.
Oppia ja tuntea voimakkaasti.

 Sekä odottaa malttamattomana juhannuslomaa Suomeen!
Saankin tänä vuonna kokea alkukesän hennon vihreän kaksi kertaa.