Hyvän mielen sunnuntai

Tänään minulla oli työpäivä. Poikkeuksellinen sunnuntai siis. Etukäteen ajateltuna työpäivä viikonloppuna ei yleensä suuremmin houkuta. Niin kuin ei nytkään. Mutta onneksi päivät voivat yllättää. :)

Heräsin aamulla pääkipuun, migreeni teki tuloaan. Säikähdin, sillä ajatus töistä migreenissä tuntui luotaantyöntävältä. Katse kellon - huh, se on vasta kahdeksan. Ei muuta kuin lääkettä naamariin, pieni aamupala verensokeria kohottamaan ja unia jatkamaan märkä, kylmä rätti otsalla. Tämä kaikki onneksi riitti migreenin karkottamiseen. Mieli oli levollinen ja hyvä noustessani ylös lähempänä puolta päivää. Tältä osin 1-0, Laura vs Migreeni.

Host-äidillä oli kyläilemässä perhetuttu, miellyttävä vanhempi herra, ilmeisesti Venäjän rajamailta kotoisin. Historia hänellä kuuletti olevan hallussa. Ensimmäiseksi hän kysyi minulta, että osaanko puhua ruotsia. Hämmästyin kysymystä hieman, sillä ei täällä ihmiset yleensä tiedä, että me suomalaiset opiskellaan koulussa ruotsia. Hän kuitenkin ehti heti selittämään, että Suomella ja Ruotsillahan on pitkä historia ja Suomihan on kaksikielinen edelleen. Mannerheimista hän myös jotain mainitsi, mutta siihen loppui minun kielitaitoni historian osalta.:) Hauska kuitenkin törmätä ihmiseen, joka tietää Suomesta enemmänkin, kuin että siellä on talvella lunta ja aina kylmä. Herra oli niin hyväntahtoinen ja ystävällinen, että hyvä mieli minussa vaan lisääntyi.

Työpäiväni alkoi vasta yhden jälkeen. Lapset olivat hyväntuulisia ja viikonlopun kunniaksi saivat pelata enemmän kuin tavallisesti arkena minun kanssani. (Tavallisesti olen se tylsä ja ärsyttävä aupairi, joka pakottaa ne pois telkkarin äärestä ja pelikoneilta tekemään kotiläksyjä yms.) Välillä pelasimme Unoa ja kokosimme palapelejä. Ja voi sitä hymyä ja riemunkiljahduksia, kun sanoin että voisin tehdä välipalaksi lättyjä! Sain toiselta pojalta jopa halauksen siitä hyvästä. <3 Opin myös uusia asioita pancakesta. Ensinnäkin, että se on kuulemma parasta Nutellan kanssa. Ja todella, se oli ihan törkeän hyvää. Omaani lisäsin mandariinia kaikkea sitä makeaa raikastamaan, ja oih, oli kyllä niin hyvää. Toiseksi, opin, mikä on Pancake Day. Pojat olivat pudota penkiltä, kun sanoin, etten tiedä mikä se on. Tein sitten vähän taustatyötä ja selvisi, että se on ilmeisesti sama kuin meillä laskiaistiistai. Täällä silloin syödään pullien sijasta lettuja. Kuulemma aamupalaksi, lounaaksi, välipalaksi ja päivälliseksi. Huh, sanon minä.



Kun kerran nyt olin töissä ja minulla oli ylimääräistä aikaa poikien tehdessä omia juttuja (pelatessa),  päätin helpottaa ensi viikon työkuormaani. Silitin ja pesin lasten vaatteita, siivosin keittiön. Otin esille jopa neulaa ja lankaa, ja korjasin rikkinäiset kouluhousut. Parsiminen on ihan uus juttu mulle. Ennen tätä syksyä en ole kovinkaan monesti sitä joutunut tekemään, mutta nyt se on tullut hyvinkin tutuksi. Reikien paikkausta ja nimilappujen ompelua vaatteisiin. Kädenjälki ei ole mitään kauneinta, mutta lienee pääasia, että vaatteet pysyvät koossa. Lapset eivät onneksi ole kovin tarkkoja. ;)




Kahdeksalta hostmama tuli kotiin ja pääsin vapaalle. Teekupponen käteen ja skype-puhelu siskoille. On niin mukava aina kuulla kuulumisia kotoa ja läheisiltä ihmisiltä. Ja kovasti odottelen, josko siskot (ja veljet) pääsisivät täällä vierailemaan. <3

Tämä oli hyvä päivä. Hyvin tavallinen, mutta silti erityinen. Hyvän mielen sunnuntai.
Oikein hyväntuulista ja mukavaa viikkoa sinulle ja minulle!

Siellä missä on meri - Brighton ja Worthing

Ajatuksissani palaan reilun viikon takaiselle reissulleni Brightoniin ja Worthingiin. Hymy nousee kasvoille, näen turkoosin meren, jota jatkuu silmänkantamattomiin, kuulen puheenpulpatuksen, naurua, syvällisiä keskusteluita.

M E R I
Mitä kaikkea se minulle onkaan! Ensimmäiseksi Brightoniin saavuttuani suuntasimmekin meren rantaan. Ah sitä ihanuutta ja vapauden tunnetta meren äärellä! Se on vain jotain mieletöntä, sanoinkuvaamatonta. Täällä Beaconsfieldissähän ei löydy vettä muualta kuin hanasta, joten kaipuu veden äärelle on suuri. Siinä, sinisen meren lyödessä aaltoja rantaan, on helppo olla, helppo hengittää. Kuunnella veden ääntä, antaa ajatusten kulkea aaltojen mukana. Katsella kalastajia, jotka kerta toisensa jälkeen nostavat maalle aivan jotain muuta kuin kaloja.

Brighton

Lauantaina Brigtonissa sää oli mielenkiintoinen. Vesisadetta, aurinkoa, tuulta, uskomattoman kauniita pilviä, sateenkaari.

Lauantain olimme Brightonissa tyttöporukalla, siskon ja serkun kanssa. Jutun juurta ei tarvinnut keksiä, siitä ei todellakaan ollut pulaa. Nähtävyydet, kaupat ja kaupungin tutkistelu jäi toissijaiseksi, sillä meillä oli toisemme, kokemuksemme ja meri. Täydellinen päivä.

Seuralaiseni.

Sateenvarjon alta.

Päivän vaihtuessa illaksi siirryimme autolla 15 min länteen, Worthingiin, serkkuni ja hänen miehensä luokse. Meri ei loppunut Worthingissakaan. Kaupunki oli kerta kaikkiaan ihastuttava. Sopivan kokoinen, lämminhenkinen, kaunis. Saimme nauttia kaupungista vielä koko aurinkoisen sunnuntainkin. Ja poikkesimmepa ostamaan myös käsintehtyä gelatoa. Chocolate-rose, niin hyvää!

Worthing

Viikonloppu oli täydellinen. Voimaannuttava. Isäntäpariskunta oli ihastuttava ja sydämellinen. Meitä pidettiin niin hyvänä ja oltiin niin vieraanvaraisia, että melkein hävettää.. :) Kiitos viikonlopusta! <3

Serkkutytön tuomat Suomi-tuliaiset. Nam! :)

Lontoota, vieraita, vertaistukea

Aikaa on kulunut taas viimeisestä postauksesta. Elämä on ollut niin kiireistä täällä. ;)

Toissa viikko oli täällä perheessä erittäin haastava ja tarvitsin todellisen hengähdystauon tästä ympäristöstä. Sopivasti sunnuntaina olikin Merimieskirkolla suomalaisten au pairien tapaaminen, jonne olin jo alkusyksystä päättänyt mennä. Tapaaminen järjestetään siellä kerran kuussa. Oli mukava päästä jakamaan kokemuksia au pair -elämästä. Oli helpottavaa myös itselle, kun sai purettua ja kerrottua omia hankalia asioita, mitä perheessä on tullut. Oli tärkeää huomata, että myös täällä on ihmisiä, jotka haluavat auttaa ja tarjoavat juttuseuraa tarvittaessa. Kiitos tästä työstä Merimieskirkolle! Ja tervetuloa mukaan kaikki au pairit!

Kävin tutustumassa Kensington Palaceen ja Gardensiin Lontoon-reissulla. Palatsi on toiminut kuninkaallisten asuinpaikkana jo 1600-luvulta lähtien. Tällä hetkellä siellä asuu mm. William ja Kate.

Kensington Gardensin lammen asukkeja

Oi, mikä suuri nautinto oli syödä korvapuustia ja karjalanpiirakkaa kirkolla!

Westfield Stratford City -kauppakeskus. Täältä löytyy sellaiset reilut 300 liikettä. Väkeä oli ihan riittävästi sunnuntaina. :) Tilaa kuitenkin oli. Ehdottomasti menen mieluummin shoppaileen tuonne, mitä Oxford Streetille.

Lontoo-viikonlopun jälkeen oli taas ihan uudet voimat aloittaa uusi viikko. Maanantaina sain vieraan, kun siskoni tuli tänne Beaconsfieldiin. Ensimmäinen tuttu ihminen, jonka tapasin yli kuuden viikon jälkeen. Tunne oli tietysti ihan mahtava! Ja on edelleen. Maanantaista torstaihin saimme olla yhdessä ja jakaa kokemuksia ja elämää. Oi, miten osaakin taas arvostaa sitä, että on vieressä ihminen, jolle voi kertoa fiiliksistä ja arkipäiväisistäkin jutuista. Pojat olivat myös hyvin innoissaan Lauran siskosta. Sain moneen kertaan luetella heille perheenjäsenten nimiä ja syntymäaikoja, serkkujen lukumäärää yms. kiinnostavaa. :))

Maanantain sain tavata myös perheen aikaisemman au pairin. Hän tuli hakemaan täältä omia tavaroitaan ja autoaan loman jälkeen. Tilanne oli "hieman" jännittynyt, etenkin minun osalta, sillä olin yksin lasten kanssa kotona, eikä keskustelutaitoni ole vielä kovin huikeaa englanniksi. Oli kuitenkin mahtavaa tavata ihminen, joka tuntee perheen paljon paremmin kuin minä ja on ollut samassa tilanteessa. Vertaistukea parhaimmillaan. Sain paljon varmuutta omaan tekemiseeni ja vahvistuksen siihen, että asiat ovat suunnilleen ennallaan, niin hyvässä kuin pahassakin, vaikka olen tullut uutena taloon. Sitä kun tahtoo välillä epäillä ongelmien aiheuttajaksi itseään. "I really know what you mean" - oli niiin helpottavaa kuulla se monen asian yhteydessä.

Liljat piristävät arkipäivää keittiön ikkunalaudalla.

 Alkuviikosta sain kerrottua host-vanhemmille omia mietteitä toisen pojan koulupoissaoloihin liittyen sekä muista ongelmista lasten kanssa. Olen kokenut, että minulle on sälytetty liian suuri vastuu pojan oireiden seuraamisessa ja kouluun huolehtimisessa. Sairastelua on kuitenkin jatkunut jo lähes koko aika, kun olen täällä ollut. Mielestäni vanhempien on aika ottaa vastuu, joka heille kuuluu ja selvittää pojan ongelmat. Vanhemmat kuuntelivat minua ja keskustelivat asioista lasten kanssa. Pelaamista ja ohjelmien katsomista rajoitettiin entisestään. Loppuviikko olikin sitten helpompi kuin vielä kertaakaan aikaisemmin. Molemmat kävivät koulussa mukisematta ja korvat olivat paljon herkemmät minulle. Toivon, että tämä sama jatkuu tästä eteen päin ja hankalat päivät rajoittuisivat vaikka siihen yhteen päivään viikossa. ;) Yli seitsemän viikkoa jo oltu täällä, joten eiköhän ne alkuvaikeudet ole pikku hiljaa taputeltu. :)

Aurinkoista lokakuuta! Toivon  todella, että sitä riittää sinne Suomeenkin.