Tämä viikonloppu on iso viikonloppu monelle nuorelle ja vähän vanhemmallekin. Valmistujaisviikonloppu, koulunpäättäjäisviikonloppu, joka on täynnä iloa, riemua, ehkä vähän haukeuttakin.
Facebookin livelähetyksen myötä pääsin seuraamaan pikkuveljeni ylioppilasjuhlaa. Samalla mieleeni nousi oma ylioppilaspäiväni kahden vuoden takaa. Iloinen päivä, jolloin monta vuotta lukion aloittamisen jälkeen sain painaa valkolakin päähäni. Päivä merkitsi minulle ennen kaikkea porttia tulevaisuuteen, jatko-opintoihin.
Lakin saadessani olin 22-vuotias. Vanha ylioppilaaksi siis. Kaikki ystäväni olivat siinä vaiheessa jo kovassa vauhdissa korkeakouluopinnoissa tai jopa loppusuoralla, mutta toisaalta, minulla oli siihen mennessä jo useampi vuosi arvokasta työkokemusta. Vieläpä alalta, jolle kouluttaudun tällä hetkellä.
Oma reittini kohti valmista ammattia ei ole ollut se suorin, se mihin yhteiskunta meitä painostaa. Olen myös välillä kohdannut ihmettelyä päätöksistäni. Päätökset tulevaisuuden suhteen eivät ole helppoja, etenkään, kun kiinnostuksen kohteita on monia. Välillä saattaa astua harhaan huomatakseen, ettei tämä olekaan minun juttuni ja joutuu valitsemaan uuden tien. Löytääkseen sen, mitä haluaa tehdä sydämestään.
Ja kuitenkin, sanoipa yhteiskunta mitä tahansa, kaikista tärkeintä on ihmisenä kasvaminen. Sillä opintiellä jokainen kokemus vie meitä eteenpäin.
Valmistuneet, koululaiset ja kaikki muutkin, nauttikaa tästä viikonlopusta juhlineen. Nauttikaa kesän alkamisesta, siitä vapauden tunteesta mitä se tuo! Astukaa rohkeasti eteenpäin omalla tiellänne, älkää pelätkö tulevaisuutta, luottakaa siihen. Elämällä on meille paljon hyvää annettavaa.
Lopulta jokainen polku on oikea, ainakin askeleet sille— Vaikka kääntyisikin takaisin. Ne pitää ottaa, tutustuakseen itseensä ja tähän ihmeeseen nimeltä elämä! Mutta ei se aina helppoa ole, eikä tarkoitus aukea heti— voi olla että joidenkin askelten merkitys jää salaisuudeksi. Mutta se on elämää! Rakkaudella Mari-systra
VastaaPoistaSe on juurikin näin, min kära syster.<3
PoistaItsekin jossain kohtaa mietti, miksi on joutunut kulkemaan niin kivikkoisen tien omaa ammattia kohden. Elämä kun ei mennytkään simppelisti lukio, Amk, ammatti -reittiä. Tuli monta sivuraidetta. Ja kuitenkin tänään, tässä hetkessä tuntuu, että ne kaikki olivat tarpeellisia. Ei ne ole hukkaan heitettyä vuosia, vaan elettyjä vuosia. Kasvun vuosia.
VastaaPoistaMukavaa Suomen lomaa!
Kaisa-serkku